Onko sinun sylisi täytetytty millä?

Onko sylimme täytetty sillä mitä käsissämme jaksamme kantaa?

Onko murheemme se ettemme enempää voineetkaan ammentaa?
Muistammeko lahjat, kukat, ilman, mekon, sävyn huulipunan?
Minkäverran annoimme ja oletimme saavamme kokokuvan?

Huomasimmeko sen mitä sydän tahtoi antaa?
Otimmeko vastaan sen mitä ei voinut ojentaa?

Sillä niin se vain on,
koskaan mitään enempää emme saa mukaamme,
kuin sen tunteen jonka jaamme.
Se mitä kaikkea saimme toisemme tuntemaan,
voimme sydämeeme tallettaa.

Sen kaiken muistamme, ilman kiiltäviä esineitä,
se kulkee iäti mukanamme, kantaa ei tarvitse.

Siellä on ilon tirskeet, kaihon kyyneleet,
siellä on hymyt, suukot, kaikki pienet eleet.

Sille järjestää ei tarvitse neliöitä,
aina mahtuu vielä.

Se on siinä sittenkin, ihan sinussa sisällä,
kun mennyt on kaikki muut ja tuhka maahan sekoittuu.

Ja kuinka sen saamme?
Ei tarvitse briljeerata,
takki auki sielua myöden,
niin on sillä täysi tarttumapinta.

Sydän pyyteettömään rakkauteen uskova jos on sulla,
voi nähdä tähtiä tyhjällä kämmenellä.

Onko sinun sylisi täytetty millä?
(c) Riimikati