täytyy olla myös tavattoman kiltti.
Näin tuumaa Peppi Pitkätossu, tuo fantasialla karun totuuden yli ratsastava tyttölapsi.
Samaistan. Vahvasti.
Ymmärrän tuon totuutta heikunkeikun laittavan asenteen,
niin omasta, kuin ympärilläni elävän perheenikin näkökulmasta, erittäin hyvin.
Me koettelemme jokapäivä toistemme ymmärrystä siitä mikä on vahvuutta.
Lapsemme ja eläimemme opettavat meitä jokapäivä olemaan vahvoja, mutta kilttejä.
Tavattoman vahvoja olla tavattoman kilttejä.
Niin, esimerkiksi silloin kun, minun näkemykseni siitä mitä siisteys- tai järjestystasoa kodissamme tulisi ylläpitää, ei kohtaa alkuunkaan erittäin boheemin ja huolettoman Peppi energian omaavan tyttäreni kanssa, minun tavaton vahvuuteni on rajulla koetuksella.
Kun minä koitan siivota, nuohota, tehdä tulia, ruokkia eläimiä, kokata päivällistä ja elimistö on kipujen, väsymyksen ja verensokerin aleneman tuoman kiukun vallassa, ja jonkinmoinen dethline kellossa huohottaa niskaan kuin lehmä juostuaan helteessä.
Muu perhe nysväilee mielestäni jotain täysin epäolleellista tai pyörii jaloissa hakemassa huomiota, on minun tavaton kiltteyteni todella koetuksella.
Mistä sitten kumpuaa tuo kiltteys pidättäytyä antamasta vahvuudelle valtaa, ja vahvuus olla sittenkin kiltti.
Vaikka siinä voimantunnossa, jota kiukku, (jonka ihan itse olen luonut) siitä että muulla perheellä on kovasti eri näkemys siitä mikä toiminto kulloinkin on tarpeellista, siivittää, tekisi mieli heittää koko sakki pihalle ja jääkaapin sisältö perässä ja huutaa että syökää mitä kiinni saatte.
Istua savuja sisäänpäin työntävän uunin juurella ja kuvitella asuvansa savupirtissä jossa mitään lämmintä suihkuvettä koskaan tullu.
Kahlata koirankarvojen, hiekan, legojen, tussien ym. taidetarpeistojen ja likavaatteiden meressä, kissanvessojen ammoniakkien väristäessä nenäelimistä kohti edrenaliinin tuottoyksikköä ja miettiä että mitenkähän kauan menisi että tähän paatuisi.
Mikä estää minua karjumasta kitapurjeet louhikäärmeen lieskojen lailla lepattaen muutakin kuin konsonattivoittoisia voimasanoja ja kärventämästä koko bändiä henkisesti karrelle, vaikka nuoruuteni historiastani löytyy myös ihmisiä joiden nahkaa olen ruoskakielelläni polttanut.
Mistä kumpuaa se kaikki voima olla olematta äärimmäisen kaikkea puhkovan ilkeä niille ihmisille, jotka kokevat oikeudekseen minua tuntematta, minua julkisesti parjata. Kaikki se usko että minun tehtäväni ei ole potkaista ketään yli laidan, vaikka joskus siihen tilaisuus tarjoutuisikin.
Mikä estää minua luovuttamasta, vaikka pitkän piinan lamaannuttamana siihen suorastaan tarjottomella on mahdolisuutta tyrkytetty.
Olen tajunnut miten kiltteys on se joka kannattelee minun voimiani.
Ilman kiltteyttä olisin ehkä joskus kaikkivoipissa voimissani, mutta kuitenkin vailla kilttiä perhettä, ystäviä ja nelijalkaisia jotka minuun luottavat.
Ilman kiltteyttä en voisi olla se joka saa ihmiset ajattelemaan sitä energiaa jolla itseään ilmaisevat niin että koiratkin sen ymmärtävät.
Ilman kiltteyttä tukehtuisin omaan voimaani.
Sotisin ja jyräisin maailmassa jossa ei voi voittaa. Pahimmillaan niitä vastaan joita eniten rakastan.
Mutta keskittymällä olemalla kiltti, voin saada sellaista vastinetta joka hellii sekä inhorealistista minua että antaa armoa olla, jopa heikun keikun tai vinksin vonksin, kun on sen aika.
Minulla on mies joka, tuohtuneen kalkkunalauman lailla kalkattavalle vaimolle, tuo kupin kahvia kera voileivän ja sanoo että rauhotu. Silittää ja suukottaa. On läsnä silloinkin kun välillä on puoli euroopanmannerta. Kuuntelee ja käskee joskus kuuntelemaan.
Minulla on poika joka herpaannuttaa minut silmiä sumentavasta aivomyrskystä kysymällä synnyttävätkö valashait eläviä poikasia vai ovatko ne kaloja. Joka tulee syliin ja sanoo että halipula. Jonka touhuja ei tarvitse kauhistella.
Minulla on tytär joka tumaa heti herättyään että äisi sinä olet kaunis. Ja kihistessäni hänen vastalauseistaan siivoamisen suhteen kuin pesällinen herääviä hiisiä, repiväni häneltä vielä pään irti juurineen, hän katsoo minua kuin olisi juuri kohdannut maapallon tyhmimmän olennon ja tuumaa; et pysty, se on niin kovin kiinni.
Minulla on ystäviä jotka kysyvät mitä kuuluu, käyvät kylässäkin.
Minä saan olla osana yhteisöä jossa tehdään hyvää yhdessä.
Minulla on koiria joille olen voinut tarjota elämisen arvoisen elämän, uuden mahdollisuuden. Koiria, joita olen jonkun toisen onnelliseksi perheenjäseneksikin saanut saatella.
Minulla on kissoja jotka syliin tunkemalla pysäyttäävät minut tasaamaan pulssiani,
ja teettävät sitä missä tärkeintä on pienten luottavainen huolenpito.
Minulla on hevosia jotka vievät minut maailmaan, jossa oleminen vain siinä vieressä, nyt ja tässä, antaa enemmäin kuin yksikään matkustettu kilometri tai ostettu tavara.
Kaikille heille tärkeintä on minun tavattoman voimakas kiltteyteni.
Siinä maailmassa he voivat näyttää, avoimesti ja pelotta, minulle oman maailmansa. Ja jollain ihmeellisellä satumaisella tavalla me voimme olla, tavattoman voimakkaasti yhtä.
Armaat kanssakulkijat, olkaamme vahvuus mielessä, kiltteys sydämessä.
<3:llä Kati
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti