Me synnytään hienon hienoina yksilöllisinä sieluina. Ollaan uniikkeja palojamme maailmankaikkeutta.
Niin vaan voi käydä että se omanlaisuus laitetaan kovalle koetukselle.
Kun useinkin tässä elämässä ihmisestä halutaan kasvattaa ja kouluttaa enemmin tietynlainen, tiettyihin normeihin ja asetuksiin sopiva. Ohjelmoida jonkun toisen tarkoitusperiin käypä yksilö. Helposti massaan sujahtava tasapäinen työmuurahainen. Parempi jollekkin. Kasvattaa ja kouluttaa jonkun toisen omia toiveita ja näkymiä täyttävä lapsi tai puoliso. Työntekijä, yhteisön jäsen, tuottaja, kuluttaja, ystävä,...
Rehellinen yksilöllinen ihmisyys. Miten sellainen pääsee syntymään jos asetamme sille paineen olla jotakin tiettyä?
Jos nuijimme valinnanvapautta valitsemaan jotakin ilman yksilön mahdollisuutta oikeasti valita.?
Kun se ihminen ei sitten ollutkaan se "minun näköinen pala kakkua", sen sijaan että antaisimme olla ryhdymme muokkaaviin toimiin.
Halveksitaan erilaisena. Sen näyt ja ajatukset elämästä kyseenalaistetaan.
Jopa vaiennetaan.
Torpataan olemaan oman näkemyksen kaltainen. Vaikka itse ei uskalleta nähdä jotain mikä hämmentää, ehkä jopa pelottaakin. Boksitetaan.
Riisutaan. Päällepäsmäröidään.
Luojaparatkoon miten paljon on keinoja saada ihminen käyttäytymään toisella tavalla. Saada ihminen tuntemaan huonommuuttaan omasta ihmisyydestään. Mite helposti se joskus käykään.
Kun se rohkeasti omanlainen on: ei muottiin sopiva, ei toisen virtaukseen menevä, se on sille joka näkee toisessa ihmisessä vain omien tarpeidensa täyttäjän, on eittämättä vaikea persoona.
Se julkeaa kyseenalaistaa.
Nähdä toisesta kulmasta. Uskaltaa olla erimieltä. Olla ottamatta kiinni niistä koukuista joita joku vallanhimoinen heittelee kelatakseen siihen lähelle käyttääkseen hyväkseen. Haluaa muodostaa oman mielipiteensä ja näkemyksensä itse. Se omanlainen näkee itsensä ja toiset erilaisina yksilöinä, mutta myös isoissa kuvissa. Pohtii teoista ja sanoista syntyviä seuraamuksia itselleen ja usein muillekkin.
Joskus se sitten se oman olemisen kysenalaistaminen vaan syntyy. Boksittaminenkin onnistuu.
Niin hyvin nopeasti seinät kasvavat näkymien ympärille ja mielen mahdollisuuksien ovet muurautuvat kiinni. On selvää ettei enää ole näkyvä. Ei itselleen eikä oikein hyvin muillekkaan. Ei ehkä hetkittäin haluakkaan olla. Syntyy turvallisen tuntuinen "kohtu" josta ei sitten ymmärrä edes tarvetta lähteä pois. Paitsi ettei sellaista "kohtua" oikeasti ole. Mielikuva siitä että on ja maailman karu todellisuus ovat alati törmäyskurssilla.
Niin mieluusti kun tähän vastuuttaisikin ne muut, ei siihen ole "syyllisiä".
On syitä ja niiden seuraamuksia. Tapahtumia jotka johtavat siihen että se oman yksilöyden voima painuu pohjamutiin. Arvottomuuden tunne ottaa valtaa. Tai oma sieluisuus on yht.äkkiä toisen vietävissä kui pärekori käsipuolessa.
Mulle on sikäli käynyt hyvin että mun mielikuvat, pitkälle eläinten ja kaikesta vähemmän kurantista huolimatta, perheemme elämäntyylin ansiosta, lapsuudessa syntyneestä voimallisuudesta, pitivät mulle jotakin räppänää auki aina silloinkin kun joku pyrki mua raamittamaan omiinsa sopivaksi.
Kaikkein vaikeimmat ajat teki musta sellaisen hännästään patteriin sidotun saksanpaimenkoiran. Joka irtipäästyään, ihan varmasti, puri jokaista vähänkin kesyttämisyritykseen pyrkivää kättä.
Työteliään, palvelualttiin mutta ärähdysherkän. Vihaisen extrovertin.
En minä uskonut oikeasti olevani sellainen. Se mielikuva lempeästä ja ystävällisestä iloisesta ihmisestä oli kuitenkin sisälläni ja huusi päästä näkyväksi. En minä ollut onneksi sitä kadottanut
Ja sitkeästi vaan työnnyin pois siitä mielentilasta, jonka en kuitenkaan kokenut olevan hyvä
Aina uudesta ovesta, aukosta ja luukusta ulos. Aina kohtaamaan uusia ihmisiä.
Lopulta löysin paikkoja ja polkuja jossa saatoin olla enemmän hyväksytty näkemyksissäni ja tekemisissäni. Olla se jonka koin olevan minä itse. Olla se joka voi vuorovaikuttaa omalla persoonallaan. Rauhotuin.
Minussa on kyllä tuo hampaansa nostava saksanpaimenkoira edelleen, mutta sen rähinä nousee alati enemmän humaanin ambivertin yhteisölleen kokemasta epäoikeudesta kuin henkilökohtaisista tölvimisistä.
Ja se palvelee paljon mielummin lempeästi voimaa ja rohkeutta ympärilleen tuovana yksilönä. On enemmän irlanninsusikoira joka tietää että tulee nähdyksi ja toivoo että se on suurimmalle osalle positiivinen asia.
Siksi koen että Itsensä tuntemisen ja yksilön vapautensa tietoisuuden kannattamista, rehellistä paljasta minuutta on syytä oppia ja ylläpitää itse. Auttaa ja suorastaan kannustaa, muitakin pitämään.
Olla luottavaisia siihen että niin oma, kuin toistenkin omanlaisuus, on aina voimavara jota ei pidä sulkea bokseihin. Tai jahdata bambeiksi autobaanoille.
Armaat kanssakulkijat, olkaa itse rehellisesti omanlaisia sieluja itsellenne, niin olette muillekkin. ❤️🔥
#Riimikatipakisee #Riimikati #täydestäsydämestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti