Positivia versus negativia

Mä havahdun aika usein miettimästä että, onko perus positiviaan taipuvaiset, kaikesta luontaisesti jotain hyvää löytävät ihmiset, jotenkin kokonaan eri maailmankuvan omaavia kuin ne, jotka näkevät kaiken enemmänkin negatiivisten lasien läpi?
Että onko paljon huumoria viljelevät ja rankallakin parodialla itsensä pois pahasta ravistelevat ihmiset, jotenkin ihan erilaisen aivotoiminnan omaavia?
Että puhuuko jotain hyvää jokaisesta hakeva ihminen peräti ihan eri kieltä sellaisen kanssa, joka voimaannuttaa itsensä puhumalla pahaa ja tuomitsemalla muita?
Voiko kahden samaa fyysistä kieltä puhuvan, samaa kulttuuria elävän, jopa samaa sukua olevan ihmisen näkymä olla niin päinvastainen?

Tällä ei kokemukseni mukaan ole mitään tekemistä sen kanssa minkälaista fyysistä elämää ihminen elää.

Minunkin ystävä ja tuttavapiiriini kuuluu kyllä kovin kirjavaa sakkia.
On uskonnossaan vankkaa vakaumusta, niin hindua, jehovaa, kuin maahis uskovaa ja ateistia. On hippiä, juppia, punkkaria, rokkaria. On turistia, juristia, lääkäriä, linnakundia, poliisia. On ihmisiä ilman eläimiä, eläinmäärässään hulluksi luokiteltuja. On lapsiperheitä, on niitä jotka tietoisesti valiten ovat ilman lapsia. On homoa, lesboa, heteroa ja kaapissa kitkuttelevaa. On vanhaa ja nuorta. Suomalaista ja muunmaalaista.
Kaikkia heitä on minun kahvipöydässänikin istunut ja heidät vilpittömin sydämín olen siihen kutsunut.
Olen käynyt lukemattomia mielenkiintoisia, joskus kiivaitakin keskusteluita, tuomitsematta ihmistä yksilönä ennen tai jälkeen, sen enempää kuin toisenlaista mielipidettäkään.
Vain se että he katsovat ja hyväksyvät minut minuna ja ovat minulle rehellisesti omanlaisiaan, on asia jolla on minulle merkitystä.
Vain siinä tapauksessa että minulle ei voi olla rehellinen ajatustensa suhteen minusta, varsinkin jos pahansuopuus puheissa seläntakana alkaa, nousee täällä seinä vastaan ja ovi aukeaa vain ulospäin.
Minä en ole koskaan katsonut ketään toisten mielipiteen tai kuvailun vuoksi eritavalla. Minulle merkkaa ihminen sisältä ulospäin.
Toisista kohtaamisista jää toistuvia. Toiset hiipuvat pikkuhiljaa. Jotkut kestävät syventyvät ja jatkuvat vuosia.
Ihmismielen monimuotoisuus on siis mielestäni eri hieno juttu.
Ja mitä enemmän katsomme ihmistä ihimiselle- sinua minulle ja minua sinulle, sen merkityksettömämmäksi käy "statukset".
Nähdäkseni toisen elämää tai näkökulmia ei tarvitse tai pidäkkään omaksua. Saati sitten alkaa omanlaisiksensa muuttamaan.
Ei tarvitse edes ymmärtää.
Riittää että hyväksyy ne, sen toisen yksilön omina vapaina valintoina ajatella ja toimia omalla tavallaan.

Mutta mikä tekee sitten kanssakäymisestä tuntemattomankin kanssa välillä niiin käsittämättömän tulikiven katkuista?
Eikä perheen piiri tai saman verisyyskään ole tae hyvälle kanssakäymiselle.
Pahinta lienee olettamus. Oletetaan toisen näkevän asian samalla tavalla kuin itse.
Negatiivinen suuttuu positiivisen näkökulmista kun ei niitä ymmärrä. Positiivinen ahdistuu negatiivisen asenteesta, kun siihen on mahdoton samaistua.
Negatiivinen uhriutuu ja muuttuu helposti myös marttyyriksi.
Vaikka hän olisi fyysisesti hyvinvoipa. Taloudellisesti jopa keskiverron ja ylikin toimeentuloturvattu. Mieli velloo epävarmassa mustassa suossa. Iso kantava voima, usko hyvään, on hänen elämästään kadoksissa. Positiivisuus on kuin punainen vaate pistetylle härälle.
Ja vielä tääläisenkin kanssa, saa peruspositiivinen rakentavan ja rauhanomaisen keskustelun aikaiseksi. Saattaa jopa joskus antaa sellaisen näkövinkkelin, että negatiivinen ei kaadakkaan itse suolaa omaan haavaansa, vaan alkaa hoitaa sitä.
Mutta entäs sitten kun negatiivinen on niin sisäänpäin kääntynyt negaatiossaan, että hänen mielesttään kaikilla muilla on kaikki paremmin. Hänen liiveihinsä on väkisin unuit paska puoliso, vaikka todellisuudessa puolisossa ei lähemmin tarkasteltuna ole suurempia "vikoja" kuin suhteen alussakaan, jolloin hän itse puolisonsa valitsi. Hänen lapsensa ovat vain kiukuttelevia pikku riiviöitä, vaikka todellisuudessa hänen negaationsa peilaantuu suoraan lapsista. Häntä tökitään niin duunissa kuin vanhempaintoimikunnassakin. Todellisuudessa hän tökkii itse itseään ja saa siitä aiheen syyttää muita ja tartuttaa negaatio asenteen muihin.
Hän saa vähemmän palkkaa samasta duunista kuin Pertti-Marjatta, vaikka todellisuudessa Pertti-Marjatta tekee vain ilta-ja yövuoroja ja hän itsevalitsemiaan päivävuoroja.
Tämä lista voisi olla vessapaperirullan mittainen.
Negatiivinen myös ruokkii omaa negaatiotaan hyvin mielellään. Toisen onnettomuus on balsamia sielulle. Tunkiotarinoita levittävät ilta-pulut ja 7-päivät myyvät juurikin tälläisille ihmisille.
Mutta mikä saa negatiivisen ihmisen aivan loputtoman sijoiltaa on se että, joku jolla on ihan yleisenkin mittapuun mukaan vaikeata, vakavia soljuvaa elämää haittaavia ongelmia, on edelleen positiivinen.
Negatiivisessa alkaa positiivisen asenteen omaavassa ahdistaa niin pirusti se että, joku voikin vaikeuksista huolimatta pysyä hurtin huumorin, ja luottavaisen elämän kantavan voiman piirissä. Että joku voikin saada elämänsä näyttämään hauskalta ja helpolta. Että joku voikin elää täyttä elämää, vammoistaan ja vaikeuksistaan huolimatta. Että joku voikin valita toisin. Että vaikea onkin jollekkin VAIN vaikeaa.
Henkilökohtaisesti tuntuu siltä että, negatiiviselle positivia on negativiaa lisäävää. Miinusmerkkistä voimamyrkkyä.
Joillekkin jopa niin paljon että alkaavat syöstä kuukausia ummehtuneen fimppipurkin katkuista tekstiä positiivisesta ihmisestä.
Tuntemattomista julkisesti, koska sosmediassa voidaan tehdä niin. Tuntemistaan selän takana. Koska myös henkisen selkärangan suoruus on useimmilla negatiivisilla hyvin kyseenalainen.
"vattu sillä mitään vaikeeta oikeesti oo, varmaa vaa laiskuuttaa makaa ja nostelee yhteiskunnan pussista".
"Sulla mitään raskasta oo, ku ethän sä käy ees töissä"
"hyvähän sun on mällätä kun on talot ja tilukset".
Niinikään tämä listaus, jolle itsekkin olen negatiivisten silmissä joutunut, olisi melkoisen pitkä.
Negatiivinen ei edelleenkään ymmärrä että kyse on näkökulmasta. Valinnasta suhtautua.
Ei siitä mitä ihmiselle tulee eteen, vaan tavasta käsitellä se.
Hän ei nää että, positiivinen joutuu tekemään tuplaten töitä sen eteen että pysyy positiivisena. Hänen pitää päättää olla ruokkimatta negatiivista peikkoa sisällään ja tsempattava itse joka hetki itseään päätöksessään. Kun negativiassa riittää alistunut heittäytyminen, positiivius vaatii vahvaa tahtotilaa pysyä pystyssä.
Hänelle "ylikäyvän koneen", olipa sitten kyse sairaudesta tai muusta vastoinkäymisestä, alle uhrina maakaamaan jääminen ei ole vaihtoehto. Hän repäisee jostain, esim. parodian ja mustan huumorin syövereistä voimapiikin ja kiskoo sillä itsensä pois koneen alta, omalle polulleen. Haukkoo hetken henkeään ja jatkaa klenkaten matkaansa. Itse, jos apua ei juuri sillä hetkellä ole tarjolla. Jos on, positiivinen ei koskaan unohda saamaansa apua ja vastapalvelukset ovat tulossa taatusti.
Positiivinen pyrkii nauramaan itselleen ennenkuin muut, varsinkaan negatiiviset, ehtivät.
Negatiiviselle tälläinen on usein itsekkyyden ilmentymää, koska hänen mielestään kaikki jotka eivät syöksy levittämään ritarin viittaa hänen tielleen osuneen kuralammikon eteen, ovat itsekkäitä.
Entäs sitten kun positiivinen tarjoo käden negativiaansa kirkuvalle, omassa, puolihaudakseen kaivamassaan, ojassa rimpuilevalle. Tiedosten ettei siitä saata olla kellekkään suurta iloa, mutta koska positiivinen uskoo hyvään, siihen pieneenkin, hän aika-ajoin tekee niin. Koska hän uskoo että positiviaa kaipaavat kaikki. Jotkut nähdessään tilaisuuden tulla positivioiduksi, lyöttäytyyvät matkaan, jakavat vaikka palan kokemuksiaan, joka sekin on positiiviselle ilon aihe ja voiman murena. Kestipä tätä yhteistä taivalta sitten hetki, vuosia tai ikuisuus. Kaikki on sen arvoista. Negativiaan jäävät, jäävät jälkeen. Positiivinen hyväksyy senkin. Ihminen on lähestyytävissä vain vapaasta tahdosta.
Hän uskoo että ne ihmiset jotka uskovat positivian voimaan, löytävät toisensa. Voimaannuttavat toisiaan. Läpi elämän.

Arvon kanssakulkijat,

- Ihminen ei voi valita tähtiään, mutta hän voi päättää kuinka niiden alla seisoo-

Hymiö heart <3 :llä Kati