Tämä kirjoitus on vuoden takaa, mutta sen ajatus ei vanhene.
Ja kun taas lähnee aika jolloin ihmisiin iskee päättömien kanojen ja hulluruohoa syöneiden lampaiden syndroomat alias kaupallisen joulun paine, on senkin taholta syytä muistaa kuinka me asennoidumme tähän hetkeen ja toisiimme.
Mihin voimamme keskitämme.?
Mihin voimamme keskitämme.?
<3Näitten ihmismieltä pimentävien uutisten äärellä haluaisin muistuttaa miettimään sitä että, millä elämänvalo pysyy yllä.?
Ettemme alkaisi omassa tuskassamme maailman pahuudesta katkeroituvana pimeyteen vajoamaan ja lämimmäistemme läheisyyttä itsestään selvyytenä pitämään.
Ettemme kieroutuisi ja astuisi siihen ansaan joita nyt maailman pahuus asettaa. Pahansuoviksi, kategorioiviksi, tuomitseviksi, uhmakkaiksi kylmiksi taipuisi.
Että inhimillisyyden, ihan siinä lähelläkin, näkisimme.
Näkisimme jokaiseen sieluun erikseen.
Uskoisimme että, pahuutta ei voiteta pahuudella. Ei suurilla ajatuksilla. Vaan arkipäivän pienet rakkaudelliset teot saavat pimeyden pysymään poissa.
Luottamuksen valoa kohti jokapäivä pinnistelisimme.
Toivoa ja valtaisten enkelien joukon voimaa nyt Pariisin surunverhon poistamiseen korkeuteen lähetän.
Haluaisin myös teitä armaat kanssakulkijat lietsoa miettimään keltä se tämän päivän voima, rinnalla seisomisen tuki on poissa, kun energiaamme noitten murheuutisten lukemiseen ja kauhistelemiseen keskitämme? Kädettöminä tilanteelle tuskailemme. Muistammeko siinä vieressä olevaa katsoa silmiin? Sanoa että Rakastan?. Kaipaan? Välitän? Halata?
Toivon että, muistaisimme että, se suuri voima joka meissä on, on niin helposti pelokkaana ja agressiivisena johdettavissa harhaan. Kun ahdistus alkaa hallita, pimeys alkaa vallita. Ja se jos mikä on otollista maaperää pimeyden lähettiläiden vallankaappaukselle. Olipa se sitten missä ihmismielen sopukoissa syntynyttä tahansa. Tulipa ulos minkä muodon omaavana vain. Suurina tuhoina tai pienempinä pahoina.
Pahuutta on aina, mutta sen voimantuumisesta päättävät ne joille se näyttäytyy suurempana kuin hyvyys. Sinäkin päätät.
Hyvyys asuu meissä. Pahuus asuu meissä. Mutta kummalle annamme voimamme?
Rakkauden valoa kaikille teille armaat kanssasielut, tehkää itsenne valoisalla polulla pitämiseen kaikkenne. Rakastakaa elämää. Tänäänkin.
Halatkaa. Sanokaa ääneen että Rakastan. Antakaa toivoa ja uskoa<3
Ja Joan Osbornen tulkitsemana vielä lopuksi yksi ajatus,
mitä jos Jumala olisikin yksi meistä.<3
Ettemme kieroutuisi ja astuisi siihen ansaan joita nyt maailman pahuus asettaa. Pahansuoviksi, kategorioiviksi, tuomitseviksi, uhmakkaiksi kylmiksi taipuisi.
Että inhimillisyyden, ihan siinä lähelläkin, näkisimme.
Näkisimme jokaiseen sieluun erikseen.
Uskoisimme että, pahuutta ei voiteta pahuudella. Ei suurilla ajatuksilla. Vaan arkipäivän pienet rakkaudelliset teot saavat pimeyden pysymään poissa.
Luottamuksen valoa kohti jokapäivä pinnistelisimme.
Toivoa ja valtaisten enkelien joukon voimaa nyt Pariisin surunverhon poistamiseen korkeuteen lähetän.
Haluaisin myös teitä armaat kanssakulkijat lietsoa miettimään keltä se tämän päivän voima, rinnalla seisomisen tuki on poissa, kun energiaamme noitten murheuutisten lukemiseen ja kauhistelemiseen keskitämme? Kädettöminä tilanteelle tuskailemme. Muistammeko siinä vieressä olevaa katsoa silmiin? Sanoa että Rakastan?. Kaipaan? Välitän? Halata?
Toivon että, muistaisimme että, se suuri voima joka meissä on, on niin helposti pelokkaana ja agressiivisena johdettavissa harhaan. Kun ahdistus alkaa hallita, pimeys alkaa vallita. Ja se jos mikä on otollista maaperää pimeyden lähettiläiden vallankaappaukselle. Olipa se sitten missä ihmismielen sopukoissa syntynyttä tahansa. Tulipa ulos minkä muodon omaavana vain. Suurina tuhoina tai pienempinä pahoina.
Pahuutta on aina, mutta sen voimantuumisesta päättävät ne joille se näyttäytyy suurempana kuin hyvyys. Sinäkin päätät.
Hyvyys asuu meissä. Pahuus asuu meissä. Mutta kummalle annamme voimamme?
Rakkauden valoa kaikille teille armaat kanssasielut, tehkää itsenne valoisalla polulla pitämiseen kaikkenne. Rakastakaa elämää. Tänäänkin.
Halatkaa. Sanokaa ääneen että Rakastan. Antakaa toivoa ja uskoa
<3Ja Joan Osbornen tulkitsemana vielä lopuksi yksi ajatus,
mitä jos Jumala olisikin yksi meistä.
<3
Jospa kaikki ymmärtäisimme että olemme yksiä toistemme jumalallisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti