Joku jossain on säätänyt mun elämän selkeästi niin että rajapinta on aina läsnä.
Että aina kun epätoivon viemäriin meinaan pudota, joku laitaa siihen viereen puomin ja portaan josta taas ponnistaa parodiapyörteillä ryyditettyyn positivian virtaan.
Tai jos liiaksi alan ilossa leijumaan, niin joku laittaa inhorealismi turbulenssia koneeseen.
Ja taas mennään. Mäkeä ylös ja alas, pompusta toiseen. Kupeet ruumenilla, pää savuten, sydän pamppaillen, polvet lonksuen, pihkaniskana, pahkapäänä.
Onnellisena siitä että on elossa ja tuntee.
Saa kokea asioita niin että elämässä ei ole yhtään tyhjää sekunttia. Elämä on täynnä elämää.
Koska sitä voisin tietysti jäädä aamulla sen aivovaurion kajeen aiheuttaman, kyklooppiksi minut muuntavan päänsärkyni lamauttamana, huutamaan kurjuuttani. Mutta koska olen äiti jolla on myös koulukyydittäjän virka, suljen toisen silmäni käännän pääni kenoon ja silmä keskellä otsaa tsuumaan eteenpäin. Tänäänkin.
Olen hymystä hehkuva kun Laura, vähemmän innokkaasti heräävä hunniattilan tahtotilalla varustettu prinsessa kultakutri, kertoo unesta jossa hän lensi sateenkaari ponilla ja kun hän silmät hehkuen sanoo: ´Kuule äiti, olisitpa sinäkin ollut siellä lentämässä, se oli todella upeeta`
Voisin heittää puolitunnottoman, kipushokkeja itselleen antavan, koordinaatiota kuin lasten pulkalla omaavan ja päälle kävelyn muropaketin ääniä päästelevän kroppani kanveesiin. Huutaa että en pysty.
Mutta koska olen ottanut vastuulleni lauman eläimiä, myös niitä joille muuten paikat tässä maailmassa olisivat olleet luetut, menen palvotuksi pomoksi joka huoltaa, palvelijaksi jota pusketaan. Tänäänkin.
Kestän kasassa vaikka, yksi yömyöhällä pissalle laskettu narttu ei ole tullut huudoista huolimatta sisään. Syykin selviää, ensimmäisenä pohjanmaalla asuvan ystäväni facebookin yhteydellä. Karkurit palsta käräyttää että narttu on yöllä päätynyt uroksen kaipuunsa takia poliisien kyyditsemänä paikalliseen koirien "putkaan".
Samalla kun piirrän mielessäni Alcatraz ominaisuuksia omaavaa koiratarhaa, olen kiitollinen ystävistä, lähimmäisistä ja facebookista.
Ja tosiaan tänään oli muutakin asiaa kaupunkiin, joten kohta saan lunastaa karkurin takaisin kotiin. Aika vähän ottaa päästä.
Työkkärissä sitten purskahdan sterssikyyneliin koska kuulen että,
tässä maassa haaskataan yhteiskunnan rahoja ja ihmisten voimavaroja mitä käsittämättömimmillä tavoilla. Sen sijaan että minut lähetettäisiin aivovammaspesialistin tutkittavaksi. Käsiin jossa oireeni ymmärretään ja niiden vakavuus osataan kirjata ehkä jopa byrogratian ymmärtämään muotoon. Hyvässä lykyssä noin parin tunnin istunnolla. Mutta ei. Suomessa kaava velvoittaa vähintään puolenvuoden prosessiin ja useiden ihmisten työpanokseen haaskaamiseen. Aivovammasta minkäänlaista tietotaitoa omaamattomien ihmisten sivusta seuraamista, miten paljon ja pitkään voin tehdä töitä 9€:n päiväpalkalla. Ennkuin romahdan niin että olen sairauslomalla josta todetaan että olen sen sairauden kourissa joka n.30:ssä viimevuosien aikana tehdyssä tutkimuksessa on minulla todettu olevan. Siis tilanne, jonka jo lääkärit ovat usemmin kuin yhdesti myöntäneet ja minä olen joutunut kuin väkiviinaetikka kurkussa kirveltäen myöntämään. Pitää todeta rääkkäämällä ihmistä ja hänen lähimmäisiään romahdukseen asti. Jotta voin anoa Kelalta sairauspäivärahaa, jonka päätöksen tulemiseen kertaalleen aikaisemmin saman asian tiimoilta meni vuosi. Jotta voin anoa kuntoutustukea joka anomus palasi minulle kielteisenä 3 kertaa bumerangina takaisin. Kuullakseni että en voi hakea eläkettä ennenkuin Kela myöntää kuntoutustukea.
Olen millien päässä siitä pisteestä että huudan että pitäkää saatana tunkkinne.
Mutta henkilökemiallisella tasolla edesjonkinmoista empatiaa huokuva virkailija saa minut pyyhkimään kyyneleeni. Huokaamaan syvään ja lupaamaan yrittää pysyä hampaana tässäkin rattaassa. Koska raha ei kasva puissa. Enkä edes omista perämetsää. Ja pelkään että tuulenhuuhtoma takapuoleni ei lisätuulta kestä.
Matkalla hakemaan Ollia koulusta kotiin kuulen radiosta kun toimittajat speguloivat julkkisten avautumista raha-asioista. `On se kumma miten joku julkkis kehtaa valittaa että pankkitili on tyhjä, vaikka puoliso on entinen huippuurheilija`
Mietin, onkohan arvon toimittajat tuleet aatelleeksi, että jokainen on juuri niin avoin omasta elämästään kuin tykkää ja ettei se raha kasva puissa niille jukkiksillekkaan. Ne on ihmisiä niinkuin myös ne toimittajat siellä toisten kuultavana, joiden jutuista julkiseen eetteriin ei aina pidetä. Että melko älytöntä keikuttaa venettä jossa itse istuu liukkaalla tuhdolla.
Seuraavaksi lauletaan Lauran kanssa Haloo Helsingin tahtiin, Tässä mä seison kaipausta rinnassa, vaikka se loppuisi yhdessä illassa, maailma on sinun maailma on minun, jokainen tänne jonkun jäljen jättää. Laura: ´tää on äiti meijän biisi.´
Otetaan Olli kyytiin ja mennään torstaisen tradition tapaan Peurankello nimiseen pieneen kahvilaan nauttimaan parhaista munkkirinkilöistä ikinä.
Munkit on tältäpäivältä myyty loppuun, paitsi ne jotka ihana kahvilanpitäjä on jemmannut säästöön meille.
`Muut saa syödä muita leivonnaisia (jotka niin ikään home made ja herkullisia) mutta te tuutte aina torstaisin munkille. :-)`
Jälleen nousee kiitollisuutta ja iloa, veri kiertää ja henki kulkee.
Kotona olen ilosta loistava, kun Olli tuo kiltteyttä vaaliva oikeudenpuolustaja sanoo `Äiti Polo(kolli) koittaa päästä astumaan kaikkia tyttökissoja. Ei kyllä onnistu tolla tyylillä. Pitää olla reilu. Oliko isi sillon reilu kun te tapasitte? Olitko sä reilu isille? ´
Ihana luontainen reilun elämän oppimateriaali.
Tuolla sitä oppimateriaalia juuri sisustetussa pesässä pusketaan lisää.
Tervetuloa Iisa kissan uudet lapset.Syntymä on aina yhtä suuri onni.
Nyt kun olen kuunnellut Ollin lasten tietokirjan luentaa ja koittanut vastata siitä kummunneisiin kysymyksiin parhaani mukaan, ´äiti miksi Uusi-seelanti on uusi ja voiko maailma räjähtää, pyyhkinyt sohvalle nukahtaneen Lauran tukasta jugurttia, juonut 3 mukia Onnen teetä, jonka yksi ainesosa on suklaa ja toinen hamppu, purkanut mieltäni puhelimessa rakkaalle Tommi aviomiehelleni,
voin todeta olevani edelleen täydestä elämästäni hitokseen Onnekas ja Onnellinen.
Että aina kun epätoivon viemäriin meinaan pudota, joku laitaa siihen viereen puomin ja portaan josta taas ponnistaa parodiapyörteillä ryyditettyyn positivian virtaan.
Tai jos liiaksi alan ilossa leijumaan, niin joku laittaa inhorealismi turbulenssia koneeseen.
Ja taas mennään. Mäkeä ylös ja alas, pompusta toiseen. Kupeet ruumenilla, pää savuten, sydän pamppaillen, polvet lonksuen, pihkaniskana, pahkapäänä.
Onnellisena siitä että on elossa ja tuntee.
Saa kokea asioita niin että elämässä ei ole yhtään tyhjää sekunttia. Elämä on täynnä elämää.
Koska sitä voisin tietysti jäädä aamulla sen aivovaurion kajeen aiheuttaman, kyklooppiksi minut muuntavan päänsärkyni lamauttamana, huutamaan kurjuuttani. Mutta koska olen äiti jolla on myös koulukyydittäjän virka, suljen toisen silmäni käännän pääni kenoon ja silmä keskellä otsaa tsuumaan eteenpäin. Tänäänkin.
Olen hymystä hehkuva kun Laura, vähemmän innokkaasti heräävä hunniattilan tahtotilalla varustettu prinsessa kultakutri, kertoo unesta jossa hän lensi sateenkaari ponilla ja kun hän silmät hehkuen sanoo: ´Kuule äiti, olisitpa sinäkin ollut siellä lentämässä, se oli todella upeeta`
Voisin heittää puolitunnottoman, kipushokkeja itselleen antavan, koordinaatiota kuin lasten pulkalla omaavan ja päälle kävelyn muropaketin ääniä päästelevän kroppani kanveesiin. Huutaa että en pysty.
Mutta koska olen ottanut vastuulleni lauman eläimiä, myös niitä joille muuten paikat tässä maailmassa olisivat olleet luetut, menen palvotuksi pomoksi joka huoltaa, palvelijaksi jota pusketaan. Tänäänkin.
Kestän kasassa vaikka, yksi yömyöhällä pissalle laskettu narttu ei ole tullut huudoista huolimatta sisään. Syykin selviää, ensimmäisenä pohjanmaalla asuvan ystäväni facebookin yhteydellä. Karkurit palsta käräyttää että narttu on yöllä päätynyt uroksen kaipuunsa takia poliisien kyyditsemänä paikalliseen koirien "putkaan".
Samalla kun piirrän mielessäni Alcatraz ominaisuuksia omaavaa koiratarhaa, olen kiitollinen ystävistä, lähimmäisistä ja facebookista.
Ja tosiaan tänään oli muutakin asiaa kaupunkiin, joten kohta saan lunastaa karkurin takaisin kotiin. Aika vähän ottaa päästä.
Työkkärissä sitten purskahdan sterssikyyneliin koska kuulen että,
tässä maassa haaskataan yhteiskunnan rahoja ja ihmisten voimavaroja mitä käsittämättömimmillä tavoilla. Sen sijaan että minut lähetettäisiin aivovammaspesialistin tutkittavaksi. Käsiin jossa oireeni ymmärretään ja niiden vakavuus osataan kirjata ehkä jopa byrogratian ymmärtämään muotoon. Hyvässä lykyssä noin parin tunnin istunnolla. Mutta ei. Suomessa kaava velvoittaa vähintään puolenvuoden prosessiin ja useiden ihmisten työpanokseen haaskaamiseen. Aivovammasta minkäänlaista tietotaitoa omaamattomien ihmisten sivusta seuraamista, miten paljon ja pitkään voin tehdä töitä 9€:n päiväpalkalla. Ennkuin romahdan niin että olen sairauslomalla josta todetaan että olen sen sairauden kourissa joka n.30:ssä viimevuosien aikana tehdyssä tutkimuksessa on minulla todettu olevan. Siis tilanne, jonka jo lääkärit ovat usemmin kuin yhdesti myöntäneet ja minä olen joutunut kuin väkiviinaetikka kurkussa kirveltäen myöntämään. Pitää todeta rääkkäämällä ihmistä ja hänen lähimmäisiään romahdukseen asti. Jotta voin anoa Kelalta sairauspäivärahaa, jonka päätöksen tulemiseen kertaalleen aikaisemmin saman asian tiimoilta meni vuosi. Jotta voin anoa kuntoutustukea joka anomus palasi minulle kielteisenä 3 kertaa bumerangina takaisin. Kuullakseni että en voi hakea eläkettä ennenkuin Kela myöntää kuntoutustukea.
Olen millien päässä siitä pisteestä että huudan että pitäkää saatana tunkkinne.
Mutta henkilökemiallisella tasolla edesjonkinmoista empatiaa huokuva virkailija saa minut pyyhkimään kyyneleeni. Huokaamaan syvään ja lupaamaan yrittää pysyä hampaana tässäkin rattaassa. Koska raha ei kasva puissa. Enkä edes omista perämetsää. Ja pelkään että tuulenhuuhtoma takapuoleni ei lisätuulta kestä.
Matkalla hakemaan Ollia koulusta kotiin kuulen radiosta kun toimittajat speguloivat julkkisten avautumista raha-asioista. `On se kumma miten joku julkkis kehtaa valittaa että pankkitili on tyhjä, vaikka puoliso on entinen huippuurheilija`
Mietin, onkohan arvon toimittajat tuleet aatelleeksi, että jokainen on juuri niin avoin omasta elämästään kuin tykkää ja ettei se raha kasva puissa niille jukkiksillekkaan. Ne on ihmisiä niinkuin myös ne toimittajat siellä toisten kuultavana, joiden jutuista julkiseen eetteriin ei aina pidetä. Että melko älytöntä keikuttaa venettä jossa itse istuu liukkaalla tuhdolla.
Seuraavaksi lauletaan Lauran kanssa Haloo Helsingin tahtiin, Tässä mä seison kaipausta rinnassa, vaikka se loppuisi yhdessä illassa, maailma on sinun maailma on minun, jokainen tänne jonkun jäljen jättää. Laura: ´tää on äiti meijän biisi.´
Otetaan Olli kyytiin ja mennään torstaisen tradition tapaan Peurankello nimiseen pieneen kahvilaan nauttimaan parhaista munkkirinkilöistä ikinä.
Munkit on tältäpäivältä myyty loppuun, paitsi ne jotka ihana kahvilanpitäjä on jemmannut säästöön meille.
`Muut saa syödä muita leivonnaisia (jotka niin ikään home made ja herkullisia) mutta te tuutte aina torstaisin munkille. :-)`
Jälleen nousee kiitollisuutta ja iloa, veri kiertää ja henki kulkee.
Kotona olen ilosta loistava, kun Olli tuo kiltteyttä vaaliva oikeudenpuolustaja sanoo `Äiti Polo(kolli) koittaa päästä astumaan kaikkia tyttökissoja. Ei kyllä onnistu tolla tyylillä. Pitää olla reilu. Oliko isi sillon reilu kun te tapasitte? Olitko sä reilu isille? ´
Ihana luontainen reilun elämän oppimateriaali.
Tuolla sitä oppimateriaalia juuri sisustetussa pesässä pusketaan lisää.
Tervetuloa Iisa kissan uudet lapset.
Syntymä on aina yhtä suuri onni.Nyt kun olen kuunnellut Ollin lasten tietokirjan luentaa ja koittanut vastata siitä kummunneisiin kysymyksiin parhaani mukaan, ´äiti miksi Uusi-seelanti on uusi ja voiko maailma räjähtää, pyyhkinyt sohvalle nukahtaneen Lauran tukasta jugurttia, juonut 3 mukia Onnen teetä, jonka yksi ainesosa on suklaa ja toinen hamppu, purkanut mieltäni puhelimessa rakkaalle Tommi aviomiehelleni,
voin todeta olevani edelleen täydestä elämästäni hitokseen Onnekas ja Onnellinen.
Arvon kanssakulkijat,
muistakaa kuolevaisuutenne, mutta valitkaa täysi elämä.
muistakaa kuolevaisuutenne, mutta valitkaa täysi elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti