Laura Aleksiina

Mä olen aivan vakuuttunut siitä että meillä kasvaa yksi Charlien enkeleistä.
Kaunis, herttainen, sankarillinen, muuntuu sekunnissa tilanteeseen uppoavaksi, osaa täydellisen dramatisoinnin, naamioitumisen, omaa erityisvoimia ja kieputtaa puoli valtakuntaa helposti sormensa ympärille.
Jokaikinen päivä verkko- ja tärykalvoilleni iskeytyvä informaatio saa minut vakuuttuneeksi siitä että heitä on myös tosielämässä.
Meillä asuu yksi.
Ja mistä ikinä heitä "ohjelmoidaankaan" tuo "tekeytyminen" voimistuu selkeästi jossain 6:n ikävuoden tietämillä.
Voin kertoa että tämän ohjelmoinnin luotsaaminen äitiroolista käsin ei kyllä ole helpoin agenttipesti.
Ehkä jo se että tuon enkeliyksilön tulo maailmaan oli päättäväisen nopea, lienee ollut osviittaa melkoisen energian saapumisesta keskuuteemme. Siinä sai isä agentti polkea volvoa Rättömäeltä keskussairaalalle ihan täydellä ammattikuljettajan taidolla, vahhtimestari ja sairaaranhoitaja ottaa juoksuaskelia ja kätilö koppia ponnistamatta syntyneen tytölapsen syöksyessä maailmaan. 4minuuttia sairaalaanovelta synnytyssaliin ja ensimmäinen keuhkollinen korkeaa ja kovaa ääntä tulvi korvistani sisään.
(tämän tarinan voit lukea  http://taudenelamanajatuksia.blogspot.fi/2017/08/tytar.html )

Kutsumanimen kirkastumien niinikään ei ollut mikään
itsestäänselvyys. Vaikka toinen etunimi oli ollut selvä jo siitä lähtien kun ensimmäisiä tarinoita jynkyn luonteen omaavasta isäni äidistä ymmärsin, niin tuo siihen sopiva ponteva, herkkä, kaiken varalta kansainvälisesti pätevä kutsumahuudon vaste, ei heti iskenyt tajuntaamme.
Tulevat kummit ja ystävät tekivät parhaansa tykittäen nimivaihtoehtoja. Minä kauhskenaarioita jonkinsortin puheviasta pyöritellessäni kaikki s ja r sisältöiset dissasin. Ja isämies Tommi sitten kaikki Titat ja Paulat joita mä tarjosin. Mutta viimein jostain ohikiitävältä tähdeltä siihen keittiönpöydälle ykkösnimi sitten putosi. Tosin vasta n. puolivuorokautta ennen papin tuloa. Oiskai se tiukemmallekkin voinu mennä. 
Laura Aleksiina.
Viikko vajaa kuusi vuotta sitten istuin olohuoneen lattialla kissanpennut sylissäni ja ystävätär oli satavarma että siihen mä ihan justiisa synnytän. Mutta minä ristin jalkani ja sanoin lapselle että vielä et tule. Isäs pitää olla kotona, muuten ei mistään tule mitään. Kerranki se totteli. Tuli sitten 8 tuntia sen jälkeen kun isänsä kotiutui. Tasan viikkoa ennen lääkärien ennustusta.
Siitä se ennustamattomuus on sitten urku auki jatkunukkin.
Koskaan ei voi tietää mikä tuon innovaation superladyn  tuoma yllätys nurkan takana odottaa.
Milloin on harrastettu taide performanssia suklaalevyn, talkkipullon tai hammastahnan kanssa, millon on harjoitettu body maalausta  vihreällä tussilla kaulasta varpaisiin imitoiden dinosaurusta. Millon ei yhtään ymmärrä miten sakset ovat itsekseen leikanneet housunlahkeesta vappuhuiskan.
Niin, se on yksi syy miksi mieleeni pulpahtaa tuo ninjamaisten agenttikaunottarien uudelleen ilmentymä.
Tuo kyky nähdä hammastahnan ja jalkatalkin käyttötarkoitus vallan eri tavalla kuin kasvuympäristönsä muu väki. Tuo mielenrakenne jossa voi prisessa mekossa tappaa hirviöitä veljensä suojelemiseksi tai merirosvo kostyymiin ja korkokenkiin sonnustautuneena leikkiä muun maailman unohtaen alteregojensa kanssa.
Piirustuksissa seikkaaleevat 8 silmäiset hirviöt ja keijukaiset joiden kupeeseen kerrotut tarinat tempaiseevat realistisimmankin aikuisen näkemään sadun kuin 3D filminä silmissään.
Mehukoktailin juomiseen pillillä, koska millään muulla mehua ei voi juoda, voi helposti saada kulumaan puolituntia. Ainakin kun sillä voi välttyä ainakin parin lelun ja roskan siivoamiselta. Tai venyttää nukkumaanmenoa. Toisaalta sitten kun sinne nukkumaan mennään sitä voi suorittaa puolivuorokautta kevyesti yhtä putkea. Ihan vaan siksi että tykkää nukkumisesta ja on joku hyvä uni kesken.
Äiti agentti saa nauttia ulkonäkö kehuista ja kenelle tahansa tuo kultakutri voi spontaanisti sanoa että "kuule, sä näytät tosi kauniilta." Hän jakelee halauksia auliisti ja harjoittaa tehokkasti miespuolisten kieputtamista avukseen. Veljensä Olli 8v. on tässä valitettavan etulinjassa. Selitysten repertuaari on ehtymätön. Käsi kun on voimaton, isi hampaat pesee ja henkeä kun ahdistaa isoveli puolesta siivoaa.
Ja elekieli on kohdillaan. Luontaisesti tukkaa heilauttaa, silmärippaa tai teevadin kokoon pyörähtää. Ja tanssimoovit riverdansesta epyktiläiseen diskoon keinahtaa. Röyhtäistyään tuumaa ei pidä ilmoja pidättää ja pierun rupsun päästettyään sanoo "rupsu" ja päälle nauraa.
Leikkikoiraa tanssittaen laulaa, älä droppaa mun tunnelmaa.
Kuiskaamalla voidaan hyvää yötä toivoittaa, mutta tahtotilan kyseenalaistuksen jälkeen tärykalvot olipa kerran huutaa.
Ja tuollaisen mielikuvituksen jos saada vois itsekkin, huolet maailman ois unisiepparien koppaamia pahoja unia vain.
Joka ikinen päivä pysähdyn miettimään että miten tuo ihmeellinen tyttönen on juurikin meidän perheeseemme tullut kasvamaan.
Tuo ninjaprinsessa. Pimpula. Rättömäen pikku rälläkkä. Tyttöpuolinen vaahteranmäen eemelin uusi tuleminen. LAURAAAA.
Meidän rakkain. Tänään 14.8.2017 virallisesti 6v.