Tytär

Olen minä yhden ison asian saanut tähän maailman aikaan suuremmin ponnistamatta. 14.8.2011 sitä piti suorastaan pidätellä. Kotona vessassa. Kaksinkerroin lattialla. Vaikka minä puolisen vuorokautta aiemmin annoin sille luvan tulla, en minä aivan arvannut että se oli jo silloin hätäsempää energiaa päästä kantapäähän.Sitten paria tuntia myöhemmin, pitelin ekaa kertaa sylissäni sitä toista niistä joiden minusta äidiksi tekemistä en ihan uskonut todeksi. 
Tai ajattelin että se juna meni jo. Mutta sitten tuli rekka. Sen ratin takana mies joka sai pääni katsomaan myös toiseen suuntaan. Katsomaan sitä mahdollisuutta että äitinä olo voisi olla myös onnea. 
Ikuisesti nuo armaan Tommin sanat ovat tärykalvolleni takertuneet, "kuule, eikö se ois hirvee harmi jos kaks näin hyvää yksilöö jätettäs jalostamatta?." 
Niihän se tämä pari sitten sai jalostettavakseen paria vuotta aiemmin syntyneen pojan rinnalle Lauantai yönä vauhdikkaasti klo 02.42. syntyneen pienen tytön. 

Vauhtia tuolta syntymän yöltä ei tosiaan puuttunut.
Kun Tommi tasan viikkoa ennen syntymän laskettua aikaa samaisena päivänä työrintamalta kotiutui, minä annoin tyttärelle luvan tulla. Siivoilin ja ystävättären kyläilessä siinä grillailtiin ja hänen illansuussa karannutta koiraa vähän murehdittiin. Kun muut puoliltaöin sipaisivat itsensä oikoseksi, minä käännyin vessassa supistusten voimasta kaksinkerroin.Huutaa ei hyödyttänyt, koirat olisi ainoot siihen reagoineet, ja niistä ei oletettavasti olisi kätilön virkaan ollut.  
Kun parituntia siellä kiemurrelleena supistuksiin tuli pikkuisen hölläystä, pääsin pystyyn ja potkaisemaan miestä, joka ei ihan pikku älähyksestä herää. Varsinkaan kun on meilkoisen monta sataa kilometriä edeltävänä puolipäivänä ratin takana istunut ja juuri päässyt tukevasti nukkumatin valtakunnan pauloihin. Tuumas unisena mun NYT LÄHETÄÄN! ärähykseen vaan että "mä en lähe mihkään".
Kun supistus parkasun saattelemana tuli mun suusta että kyllä muuten lähet ja NYT MENNÄÄN!, niin tuli mieheen liikettä. 
Sängystä pomppas yhdistetty BennyHill ja Fittibaldi ja sitten oltiin jo volvon keula vauhdeissaan virkavaltaa halveksuen kohti päijät-hämeen keskussairaalaa.
 Matka joka normaalisti kestää 45min. taittui 37 minuuttiin.
Muuta en juuri matkasta muista, mutta sen muistan että mies varmasti puristi ratista koko ammattikuljettajan taidot äärimmilleen, vitsaili että älä synnytä sitä tänne volvoon kun ei sille voi antaa nimeksi Volvo. Ja kumminkaa ei volvo antas meille uutta volvoa. 
Taustalla tarina pariskunasta konka tytär oli syntynyt KIA merkkisessä autossa ja tyttö oli saanut nimekseen Kia ja Fodr oli lahjoittanut heille uuden KIA:n.
Pari kilsaa ennen sairaalaa Kärpäsenmäen liikennevaloissa meni vedet ja minä penkin sotkeentumista tuskahuutojeni lomasta harmittelin.
Kun kumit sulaen tultiin ambulanssi ramppiin synnärin ovelle, oli onneksi pihalla tauollaan sairaanhoitaja ja vahtimestari jotka tiedustelivat avun tarvetta. 
Tommi tuumasi että: "rouva tässä etupenkillä synnyttämäisillään, ei huuda vaikka roikkuu koira hampaineen pohkeessa, nyt on huutanut viimest 20 minsaa suoraa huutoa, luulen että nyt ois hyvä saada jotkut kottarit alle ja aikä äkkiä." 
Tuli baarit pyörillä vikkelään alle. Maakuulleen en suopistuksen takia päästänyt, joten siinä sitten lähettiin istuilteen vauhilla synnytysalia kohden. Vahtimestari edellä kulkulupalapulla avaten hissien ovia, sairaanhoitaja minua työntäen perässä. Kysyi että onko sairauksia ja veriryhmän. Hampaiden välistä sain suhistua että ei ja o-.
 Kuun baarit työnnettiin synnärin ovesta sisään ja pyydettiin synnytysänkyyn siirtymään mä totesin että ei pysty, ottakaa koppi. Toinen hoitaja nykäs housut pois kätilö otti lähes ponnistamatta ulostautuneen muksun vastaa. Syntymä ajaksi kirjaattiin 4 minuttia siitä kun volvo kaarsi sairaalanramppiin. Ponnistusminuuttien kohta jätettiin epikriisiin merkkaamatta. 
Siunattuja mieheni hermoja ja ajotaitoja lämmöllä aattelin kun 10pisteen tytär nostettiin syliini ja vahtmestari käytävällä auton syntymän hetkellä parkeerannutta tuoretta isää onnitteli. Havahduin, kun Kätilö kysyi että mikäs se äidin nimi olikaan.?:-) niimpä niin, asiat tärkeysjärjestykseen. 
Ja kyllä tuo tyttö on vauhtinsa ja määrätietosuutensa näihin päiviin asti pitänyt.
Onneksi sillä on lehmänhermoinen isä. Ja äiti jonka määrätietoisuudella on saatettu joku turhaan päsmäröinyt tuupata pois tieltä. Joskus tahottamastikkin.
Anteeksi vaan sille kätilölle, joka ei ehkä ymmärtänyt että juuri mun kohdalla ei kannattanut niitä kädettömien äitien streotypia oletuksia aukoa. Sillä jos mä ilmoitan että mä lähden nyt jo puolitoista vuorokautta ikää omaavan hyvinvoivan tyttäreni kanssa kotiin, jota olen tähänkin asti kyennyt hoitamaan ilman apuja, niin mä en aijo jättää sitä vartioimatta omaanhuoneeseen huomenna. Ja koska mun omat kätilökokemukset on taatusti useampaa henkeä pidelleet kuin hän tulee ehkä koskaan urallaan pitelemään, olkoonkin että repertuaariin kuuluu ihmisen rinnalla eläviä eläimiä, eikä ihmisiä, niin oletan osaavani yhden samanpainoisen minusta ulostulleen lapsen kokemuksella, pitää tämänkin hengissä. Kiitos vaan ja anteeksi.
  
Ja vaikka se että, meitä täällä kasvattaa toisiaan joka päivä kaksi vahvaa naisihmistä, äitiydestä tekee pikkusen tuskanhuuota tuottavaa välillä vieläkin, ja tuskin tulee helpommaksi muuttumaan, niin onni tuosta jälkeläisestä on suunnaton.