Murskattu

Minäkin kerran menin rikki.

Murskaannuin tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi.

Eikä minusta sitä kukaan nähnyt,

paitsi hän, joka minut murskasi.

Minä kuljin sirpaleet haarniskani sisällä hiljaa helisten.

Vain kylmästä vavisten. Kyyneleet viimasta tuulen selittäen.

Mutta minä selätin sen.

Kävelin tuon tuskani lävitse.

Sirpaleitteneni annoin pistää ja viiltää.

Kuuntelin helinää. Joka tuulikellon lailla alkoi soida.

Teki hiljaista lauluaan.

Minä kuljin sirpaleet haarniskani sisällä hiljaa helisten.

Vain kylmästä vavisten. Kyyneleet viimasta tuulen selittäen.

Mutta minä selätin sen.

Päästin lähelle hänet joka minut murskasi.

Luotin että hän tulisi, läpi sirpaleitteni, takaisin sieluuni asti.

Tuskani annoin nähtäväksi.

Rakkauteni tunnettavaksi.

Minä kuljin sirpaleet haarniskani sisällä hiljaa helisten.

Vain kylmästä vavisten. Kyyneleet viimasta tuulen selittäen.

Mutta minä selätin sen.

En minä sokea ollut. Tai hullumpi muita.

Tein sen mitä sydämeni murskattu huusi,

Kanna hetki vielä näitä sirpaleita.

Usko voimaasi tuskan läpi puristetun,

luota siihen että rakkaus ehjäksi tekee muskatun.

Minä kuljin sirpaleet haarniskani sisällä hiljaa helisten.

Vain kylmästä vavisten. Kyyneleet viimasta tuulen selittäen.

Mutta minä selätin sen.

Ei ollut se paha, vain alttiina maailman pahuudelle.

Sen hyväksi teki hyvä, jonka uskalsin antaa sylinsä syvyydelle.

Se ehjäksi jälleen tahtoi haarniskan sisällön sulattaa,

kuumuudessa totuuden omaa sieluaan poltaa.

Minä kuljin sirpaleet haarniskani sisällä hiljaa helisten.

Vain kylmästä vavisten. Kyyneleet viimasta tuulen selittäen.

Mutta minä selätin sen.

Niin minä annoin sen mennä.

Tuskan, kauaksi laulamaan.

Annoin lämmön sisääni tulla, sirpaleet yhteen sulattaa.

Tein mitä sydämeni tahtoi,

annoin kyynelten selittämättä tulla.

Päästin sylistä syliin kaiken, joka luottaa ja rakastaa.

Minä kuljin sirpaleet haarniskani sisällä hiljaa helisten.

Vain kylmästä vavisten. Kyyneleet viimasta tuulen selittäen.

Mutta minä selätin sen.

(c) Riimikati