Marraskuisena maanantaina...

Marraskuisena maanantaina mietitkö sä siinä,
oisitkohan vähän läheisyyttä ja ystävää vailla?

Pehmeä pörreä, sylissä huriseva kissa
tais olla sun aatoksissa.?

Siinä sä tuumit, oishan se melkoinen rasti
elättää kissaa pennusta vanhaksi asti.
Jos käy sulla hyvä tuuri, sehän voi olla
yli 20 vuotinen palvelijan duuni.

Kas kissa, sehän ei armopaloja arvosta,
jos et ylläpitää osaa palvelussa riitäviä tähtiä.
Ja kissan rakkautta ei lahjuksilla osteta,
ei syliin pelkästä omasta ilosta nosteta.

Kissaa täytyy arvoonsa omaan tunnustaa,
ja sitten toivoa että sua onnistaa.
Olla persoonaa kissan rakastamaa.
Jos syli sun on hyvä kehräämiselle, karvaposken puseketta ja pusua, pikkukynsien pistoja,
lumottuna nauttia saat,
kiintymystä etuoikeutettua kissan jakamaa.
Rinnallesi nukkumaan saat,
tuon jalon olennon, joka koskaan ei saata unohtaa,
että jo muinaiset egyptiläiset,
heitä palvoivat jumalinaan.

Ystvänäs kissa
et voi sydämestäs koskaan olla tyhjä.
Se sua alamaailmalta vartioi,
ankeutta vastaan hurinoi.

Kotiin tullesssa se sut tervehtii, kun ehtii.
Ihastuttaa,
oma vikas jos joskus vihastuttaa.
Mutta niin vaan rauhoittaa,
pahan mielen pauloitaa.
Sylin sielua myöden lämmittää,
sykkeen rajunkin tyynnyttää.
Kun kissaasi sä pyyteettä rakastat, hänen eleganttiuttaan kunnioitat,
ei puutu sun elämästä iloa, lämpöä sydämen valoa.
Et edes sinä marraskuisena maanantaina, ole enää koskaan sydänystävää vailla.

(C) Riimikati

Mikä pitää elämänvaloa yllä

Tämä kirjoitus on vuoden takaa, mutta sen ajatus ei vanhene.

Ja kun taas lähnee aika jolloin ihmisiin iskee päättömien kanojen ja hulluruohoa syöneiden lampaiden syndroomat alias kaupallisen joulun paine, on senkin taholta syytä muistaa kuinka me asennoidumme tähän hetkeen ja toisiimme.
Mihin voimamme keskitämme.?

<3
Näitten ihmismieltä pimentävien uutisten äärellä haluaisin muistuttaa miettimään sitä että, millä elämänvalo pysyy yllä.?

Ettemme alkaisi omassa tuskassamme maailman pahuudesta katkeroituvana pimeyteen vajoamaan ja lämimmäistemme läheisyyttä itsestään selvyytenä pitämään.
Ettemme kieroutuisi ja astuisi siihen ansaan joita nyt maailman pahuus asettaa. Pahansuoviksi, kategorioiviksi, tuomitseviksi, uhmakkaiksi kylmiksi taipuisi.
Että inhimillisyyden, ihan siinä lähelläkin, näkisimme.
Näkisimme jokaiseen sieluun erikseen.
Uskoisimme että, pahuutta ei voiteta pahuudella. Ei suurilla ajatuksilla. Vaan arkipäivän pienet rakkaudelliset teot saavat pimeyden pysymään poissa.
Luottamuksen valoa kohti jokapäivä pinnistelisimme.
Toivoa ja valtaisten enkelien joukon voimaa nyt Pariisin surunverhon poistamiseen korkeuteen lähetän.
Haluaisin myös teitä armaat kanssakulkijat lietsoa miettimään keltä se tämän päivän voima, rinnalla seisomisen tuki on poissa, kun energiaamme noitten murheuutisten lukemiseen ja kauhistelemiseen keskitämme? Kädettöminä tilanteelle tuskailemme. Muistammeko siinä vieressä olevaa katsoa silmiin? Sanoa että Rakastan?. Kaipaan? Välitän? Halata?
Toivon että, muistaisimme että, se suuri voima joka meissä on, on niin helposti pelokkaana ja agressiivisena johdettavissa harhaan. Kun ahdistus alkaa hallita, pimeys alkaa vallita. Ja se jos mikä on otollista maaperää pimeyden lähettiläiden vallankaappaukselle. Olipa se sitten missä ihmismielen sopukoissa syntynyttä tahansa. Tulipa ulos minkä muodon omaavana vain. Suurina tuhoina tai pienempinä pahoina.
Pahuutta on aina, mutta sen voimantuumisesta päättävät ne joille se näyttäytyy suurempana kuin hyvyys. Sinäkin päätät.
Hyvyys asuu meissä. Pahuus asuu meissä. Mutta kummalle annamme voimamme?
Rakkauden valoa kaikille teille armaat kanssasielut, tehkää itsenne valoisalla polulla pitämiseen kaikkenne. Rakastakaa elämää. Tänäänkin.
Halatkaa. Sanokaa ääneen että Rakastan. Antakaa toivoa ja uskoa <3
Ja Joan Osbornen tulkitsemana vielä lopuksi yksi ajatus,
mitä jos Jumala olisikin yksi meistä.<3

Jospa kaikki ymmärtäisimme että olemme yksiä toistemme jumalallisuudessa.

https://www.youtube.com/watch?v=7Gx1Pv02w3Q

Hämäränhenki

Tervehdin sua taas hämäränhenki ystäväni luotetuin,
sinun syliisi turvallisin mielin käperryn.
Kun mistään lämmön tunne tulevan en,
kun kuiskauksenkin tunnen huudoksi tyhjyyteen muuttuneen.

Alaston sisus haarniskani mun
huutaa peittoasi sun.
Kosketa,
kosketa kuin hukuttaa tahtoisit,
lämmölläsi haarniskani mun, sulattaa sä voisit.

Totuutta kun maailma pakoilee
ihmiset teeskennellyin kasvoin toisilleen hymyilee.
Selkään helpompi on puukottaa
kuin rakkautta rinta auki tunnustaa.

Tuskaa valheiden nostamaa, en saata sammuttaa
iloa takaa kasvojen vakavien nostattaa.
Mielten jäätävä itsekkyys mua paleltaa.

Siis tervehdin sua taas hämäränhenki ystäväni luotetuin.
Alaston sisus haarniskani mun
huutaa peittoasi sun.
Kosketa,
kosketa kuin hukuttaa tahtoisit,
lämmölläsi haarniskani mun, sulattaa sä voisit.

Soturi minussa oikeuden,
jälleen tuntee yhden naisen armeijan,
tuskaa voimattomuuden.
Väsynyt on tähän maailman rakkaudettomuuteen.

Totuutta maailman pelkäämää,
tahdon nousta jälleen herättämään.
Sen voimaa karmeudessaan lohduttavaa,
toivottaa voimaksi nousevaa.

Siksi hämärähenki ystäväni luotetuin
sua tervehdin.
Alaston sisus haarniskani mun
huutaa peittoasi sun.
Kosketa,
kosketa kuin hukuttaa tahtoisit,
lämmölläsi haarniskani mun, sulattaa sä voisit.

Saavu siihen hiljaa kiirehtimättä,
anna sieluni levätä hetki, luovuttamatta.
Hämärähenki ystäväni luotetuin,
syliisi sun
jälleen turvallisin mielin käperryn.

(C) Riimikati

AVOIN ÄRÄHDYS PELOTTELIJAPELLEILLE!

No niin, sinä joka juuri olet saadut ns. hyvän idean pukea löysää päällesi ja nykäistä kavoillesi jonkun sairaan kauhuelokuvan innoittaman "pelle"maskin.
Mietippä vielä.
Oliko kovinkin omaperäinen idea?
Ei ollu.
Sä olet yksi niistä hulluruohoa syöneistä lampaista, joka hyppää rotkoon, koska edellä meneväkin hyppäs. Tyhjäpäistä imitaatiota ilmentävää Ö- luokan massaa.
Mielestäsi on hassun hauskaa saada toinen ihminen säikähtämään ja pelkäämään.?
Ei ole.
Pelkoreaktiossa suurin osa kokee syvää ahdistusta. Joidenkin mieli järkkyy pitkäksikin aikaa. Säikähtäminen aiheuttaa reaktion joka nostaa elimistön toimintaa, esim. sydämen sykettä ja adrenaliiniä. Toisille myös stressihormoonia siinämäärin että pelkotila voi jäädä päälle. Tai entäs jos on sydänvikainen, kas kun päällepäin ei voi tätä asiaa nähdä, nuorissakin niitä on. Esim. haamuradan omaavalle saattaa tulla sydämelle 2käskyä lyödä jolloinka pahin seuraus voi olla kammiovärinä ja hengen menettäminen. Semmosta "hauskaa" sä sitten haluat kantaa harteillas koko lopun elämääs?
Kenenkään tuntemattoman, lapsen eikä aikuisen, pelottelussa ei ole MITÄÄN HAUSKAA.
Entäs sitten kun kohtaat sen tyypin, jonka pelästymisreaktio nostaa muutamalla prosentilla ihmisisistä jäljellä olevan soturivaiston. Sattuu pahapäivä ja primitiivit hukuttaavat alleen vangitsemisvaaran tai kuolemanpelon. Kuinka luulet että sinun silloin käy?
Voin kertoa, ei naurata. Etu- eikä jälikäteen. Ketään.

No mutta se on niin siistii kun joku penska juoksee kirkuen karkuun?
Ei ole.
Tuo syvää ahdistusta kokeva keskenkasvuinen saa ikuisen trauman ja tämän jälkeen jokainen kadulla liikuttu metri on hänelle henkinen tuskien taival.
Tuo paniikissa sinkoava lapsi menettää hauraan kontrollinsa, juoksee auton alle, vammautuu lopuniäkseen.
Kompastuu luontaisessa pakoreaktiosaan katukivetykseen, taittaa niskansa ja kuolee.
Tuo koulutieltään kotiin kulkeva lapsukainen tai harrastuksiinsa matkalla ollut teini, saattoi olla sinun siskosi, veljesi. Jonkun sinunkin läheisesi rakkain maailmassa.
Sinustako olisi hauskaa että sinun rakkaimpasi peloteltaisiin henkihieveriin?
Mitäpä jos nyt möyhisit sitä aivojesi päällä olevaa jättömaata ennenkuin se saastuttaa sen sen viimeisenkin pohjamudassa elävän aivosolun ja ajattelisit edes hitusen toisen ihmisen näkökulmasta.
Riisu se typerä naamari ja mene sinne kadulle missä vaan vaatteissa jotka oman näköisiltäsi tuntuvat. Hymyile kauniisti, sano hauskaa päivää, laula vaikka. SE voi oikeasti olla useammankin mielestä hauskaa. Eikä taatusti aiheuta pitkittynyttä stressireaktiota saati kuolemanvaaraa.
Minun nähdäkseni sinulla on vielä toivoa, voit olla oikeasti jotakin.
Jotakin oikeasti omaperäistä, jotakin paljon iloa ympäristöönsä tuottavaa, arvostettavaa ja oikeasti hauskaa.
Tämä pelletouhu laskee yllämainittujen nousujohteisuuden laskiämpärin pohjalle ja menee hitoksee pitkä aika että aivosi alakavat tuottaa edes kasvukelpoista multaa.
Kykysi menevät jättömaan kaatopaikalle.
Joten itsesikin tähden, LOPETA moinen pelleily N Y T.

Rakkaudella ihmisiin Kati Rättö.

Ps. Jos nyt et ei mennyt tämä ilmaisumuoto pelottelijapellen vintille asti, niin tiedoksesi saatettakoon että jos typerässä pelotteluun tarkoitetussa asussasi kohtaan sinut voit olla varma että MINÄ EN Ole se joka pelkää. Ja tiedokseni olen saanut että kaltaisiani on lukuisa joukko muitakin.

pps. Missä ovat nyt ne kiitost-paita ja leijonakaulakoru patriootit partioineen, kun teidän lähimmäsiänne pelolla kiusataan? MielenRauhan nimessä, ryömikääpäs nyt koloistanne heikompienne tueksi.
KatiR

Tunteikas

Tunteikas

Ensin ajattelin etten välitä.

Mutta välitin kuitenkin.

Sitten ajattelin etten ajattele.

Ajattelin kumminkin.

Tunnustan.

Tunsin.

Olin siis tunteikas.

Olin siis elossa.

Kiukun keskeltä itseni löysin.

Vuolaana virtaavaa itkuani pyyhin.

Nauruni sähköisti minut ja sen remakka ääni tulvi suustani.

Olin siis tunteikas.

Olin siis elossa.

Sydämessäni tunsin tuskaa,

valtaisaa rakkautta vereni kuskaa.

Poskilla punaa, mielen tuottamaa

keho kauhusta kankeana, naama valkeana.

Olin siis tunteikas.

Olin siis elossa.

Kaikkea tuota tuota tunnetta,

en tahtois olla kokematta.

En jaksa niitä peitellä

en sisältöäni vähätellä.

Olen siis tunteikas.

Olen siis elossa.

(C) Riimikati

ANTEEKSI

ANTEEKSI
sinä pieni ihminen jonka elämä päättyi karulla tavalla Vihtiläisen maantien varteen.
Minä pyydän sinulta anteeksi että sinä jouduit aikuisten ihmisten valtaisan välinpitämättömyyden kohteeksi. Anteeksi että sinun osaksesi koitui velttous puollustaa heikompaansa.
Minä pyydän anteeksi sitä että tämän maailman aikuiset eivät osaa katsoa enää muuta kuin rahaa ja omaa napaansa.
Olen niin äärettömän pahoillani että sinun matkasi kulkea koulutietä, on nyt ohi.
Minä olen pahoillni että juuri sinun tehtäväksesi koitui näyttää aikuisille ihmisille, mikä on tärkeää. Että sinun matkasi opintiellä olikin aikuisten oppimateriaalia. Minä toivon todella että koko pienen elämäsi mittainen oppi meni nyt perille. Että niiden ihmisten silmissä jotka päättäävät missä pienten on turvallista kulkea, näkyisi elämänintoa pursuvia ihmisiä, eikä euroja.
Että niiden ihmisten silmissä joiden pitäsi pieniä puolustaa, näkyisi elämänpalosta säihkyviä sieluja, eikä itsekkäitä kellonlyömiä ja aikatauluja.
Että niiden ihmisten silmissä jotka istuuvat ratin takana näkyisi se oma hauras keho tienposkessa.
Minä pyydän sinulta pieni ihminen anteeksi sitäkin että haluan nyt sinun puolestasi henkisesti ruoskia aika läjän ihmisiä. En siksi että lyödyn lyöminen jotenkin helpottaisi, mutta siksi että sinun elämäsi päättymiselle ei ollut vain yhtä syyllistä jonka pitäisi vahvasti miettiä arvojaan ja asenteitaan.
Hän jonka kuorma-auton ískusta elämäsi päättyi, ei ollut elämäsi päättäjä. Hän ei valinnut sinun pienen olennon asettamistasi vaaraan. Hän ei valinnut sinun henkesi ja rahan välillä. Hän ei saattanut sinua matkaan tietoisena riskeistä. Hän ei ollut se joka jätti sinut kotiovella puolustamatta. Hän ei ollut se joka valitsi sinun elämäsi tai kuolemasi.
Minä tiedän että sinä annat anteeksi.
Minä tiedän että sinua pitää nyt sylissä enkeli.
Minusta vain on on kamalan anteeksi antamatonta ettei tämä aikuisuuteen keskittyvän maailman ihmiset enää pidä lapsiaan sylissään. Sylit jotka kuuluisivat meidän tulevaisuutemme toivoille ja armoille, ovat täynnä rahanahneutta, itsekeskeisyyttä ja välinpitämättömyyttä.
Minusta on sydäntä raastavaa että, meille pitää syntyä, sinun pienen maantienlaitaan kuolleen kaltaisia, lapsia jonka tehtävä on vain raivata noita sylejä. Pysäyttää ihmisiä itkettynein silmin peileihinsä katsomaan itsekkäisiin sieluihinsa. Työntää pieninä arkkuina menemään yhteiskunnan suuren koneiston inhimillisyyttä näkemättömien rattaiden väliin.
Minä pyydän sinulta pieni ihminen siunausta sille että, henkesi auttaisi nyt jokaista aikuista näkemään mitä me voimme tehdä ettei syyllistämistä enää tarvittaisi. Että me näkisimme sen ennenkuin taas pienen arkun äärellä joku katuu tekojaan, tai tuomaria syyttävien sormien huitoessa tarvitaan.
Minä pyydän että antaisit voimaa sille vanhemmalle jonka lapsi osoitetaan maantienlaitaa kulkemaan, sanoa ei käy. Minä pyydän että hän ymmärtäisi että hänen velvollisuutensa on taata lapsensa turvallisuus. Keinolla millä hyvänsä. Minä pyydän että annat inhimilliset kasvot jokaiselle eurolle, hänen ettensä joka niitä laskelmoi . Minä pyydän että jokainen kävelisi 2km syyspimeää maantienlaitaa, ylittäisi suojateitä, miettien miltä se mahtaa tuntua metriä itseään lyhyemmästä, ihmisestä joka näkee kaiken vastavalmistunein silmin. Minä pyydän että annat aikuisille ymmärryksen että 6,7,8,9,10 vuotias ei ole jo iso tyttö tai poika, he ovat oikeutettuja olemaan aikuisten turvaamia lapsia. Meidän kaikkien yhteinen aarteemme.
Sinä pieni jalokivi siellä enkelten sylissä, auta meitä ymmärtämään tämä tärkein asia maailmassa. <3

jakakaa ja pitäkää toisianne arvossa.

Somen voimalla ja vaan vähän muutenkin

Miksiköhän on ihmistyyppi jota aikuisenakin vauvankenkä puristaa?
Huumorinkukka ei avaudu, vaan pantaapään supistaa.
Molekyylikuorrutettu latte trendikahvilan, ystävyyden vahvistaa,
silläaikaa kun päiväkoti, kieltämättä käskemättä, lapsen kehityksen varmistaa.
Ihmisuhteet muutenkin voi sosmedian kautta hoitaa.
Ei tartte vaivautua ääneen suoraan puhumaan.
Hymiöpeukkua kehiin vaan, voi siten jättää tunnetilan toisen arvauksen varaan. Sanomisestaan ei sillälailla tarvii sitten vastuuta kantaa.
Kas netissä itsetunnottomuuden surkeaan tahtotilaan, voi jäädä vapaaehtoisesti vellomaan, ja huomiota säälin ja jaksuhalien muodossa kalastelemaan.
Persettään vimpan päälle salitreenattua ei saa kukaan vilkaistakkaan, seksuaalisesti sellainen heti alkaa ahdistaa.
Suklaa ennen avun toi, kun PMS päässä karkeloi,
nyt lääkärin pakeilla pilleripurkin perään elämöi.
Kun se kannikka suklaan rasvoista levitä voi.
Sitä missä ennen sanonnassa pyöritettiin puolukkaa, näytetään nyt avoimesti, muttei sitä katsoa saa. Marjat vaihtuneet on mangosalsaan, kas kun kaiken pitää olla nykyään suurta, exoottista ja ihgudaa.
Hän kaiken ottaa itseensä ja vakavasti, ei voi koskaan riittää edes ulkoisesti. Nauramalla naamaansa ilman klinikkaa ken kaunistaa, se se on outolintu, yli äitikiireessä laittamattoman tukan, kertakaikkiaan.
Sellainen, ilolintunen, sehän sua jo olemuksellaan arvostelee.
Jaa miten niin justiisa ihan itseäs pistit naskalilla täydelliseen perseesees?
Mä tässä nyt gategorioinko?
Ehei, riimitin vain pikku parodiaa. Voimavarani, huumorin, annoin vain pikkuisen vapaana kukoistaa.
Kas nauru, se on aina ihanaa. Etenkin sille joka itsensä huumorin kautta uskaltaa joskus tunnistaa. Elämän upposuosta pallea parodiaa täynnä hymyssäsuin, ylös ponnistaa. :-D
(C) Riimikati-
Erään olutmainoksen sloganin mukaan, Älä ota sitä vakavasti! Huumoria ja naurua elämäänne armaat kanssakulkijat. :-D

Eikö se yhtään välitä?

Eikö se yhtään välitä?
Niin, eikö se yhtään välitä että sen huusholli näyttää siltä että siellä ois jonkin sortin karvankynintää juuri harjoitettu, ja puhallettu puoli saharaa hiekkaa lattialle ja yhen kesän maantie pölyt hyllyn päälle. Lastenhuone on kuin tornaado olis pyörähtänyt. Ja tuo tornaado on työntänyt kaikenmoista lelua, peliä, korttia, leegoa, tussia, askartelua jne. muittenkin huoneiden pöytien täydeltä.
Sen kukkapenkkissä kasvaa litistettyä multaa ja ruusupuska on yhtä hoidettu kuin ruususen 100 vuotis unen aikana. Puutarhassa voi mikä tahansa alle 150cmetrinen maastoutua silmänräpäyksessä.

Eikö se yhtään välitä että se paita muistuttaa karvamäärältään supiturkkia, housun lahkeessa on aina joku läikkä ja mekon helma näyttää kuin piikkilankaidan läpi nykäistyltä.

Eikö se välitä että silmien alle hyvin usein vajavaisen yön jälkeen nousee marsun poskia muistuttavat silmäpussit tai jonkun haukkuun, maukuun, rähinään, itkuun, ulvontaan, oksentamiseen herätessään sydän ottaa rumpusetit Art Verdi tyyliin.

Eikö se yhtään välitä että, sillä on kaikenkokoisista hampaista ja kynsistä jääneitä mustelmia, arpia ja vekkejä keho tiuhassa kuin kiviä pirunpellossa.

Eikö se yhtään välitä että silloin kun muut makselee lomamatkaa viikoksi etelän lämpöön, se makselee koiranruoka laskua. Tai kun toiset ottaa äkkilähdön tallinnaan, se makailee lattialla auttamassa synnyttävää kissaäitiä tai rauhoittaa kuolemaantuomittua koiraa uutta mahdollisuutta varten.

Juu ei se ei välitä.
Siitä että sen autolla on ikää puolet sen omasta iästä ja peltihelmassa ruskea väri tekee vahvasti tuloaan.
Se ei välitä että lapsen naamassa on tussia ja tukassa vesiväriä. Se näkee pienet innosta loistavat silmät, upean maalauksen ja hienon askartelun.
Ei se välitä että sen kassakuitissa lukee kalleimman tuotteen kohdalla aina eläin.. Se näkee laihasta takkukarvasta kiiltäväksi lihaskimpuksi kuoriutuvan elämän.
Ei se välitä koska se VÄLITTÄÄ.

Se välittää juuri niistä joista muut ei enää välitä, niistä joitten huolehtemiseen ei enää jonkun toisen ymmärrys tai tahtotila riitä.

Se välittää enemmän kuin mistään muusta juuri siitä että, se kuulee lasten naurua ja näkee kuinka pahvilaatikosta syntyy lentokone ja kissoille maja. Se saa sohvalle istuessaan seurakseen kolme kuolemaan tuomittua koiraa osoittamaan rakkautta. Sen syliin nukahtaa kissalapsi ja ihmisjalka jalka puutuu tunnottomaksi jotta uni pienen ei häiriiinny kesken. Tuo pieni elämä, joka viikon päästä tekee jonkun perheen äärettömän onnelliseksi reippaasta ja rohkeasta jäsenestään.

Se pissaa luuttuaa ja kakkapurua lakaisee, kesken yön kissatappeluun heräilee, opettaa sovussa uutta jäsentä olemaan, jotta joku toinen nukkua saa.

Sen tili on aina tyhjä, mutta sen sydän on kultaakin kalliimpia kokemuksia täysi. Se kärsii kaikenmoisesta, mutta pyrkii pois niiden lamautuksen alta. Auttaa neuvoo ja opastaa, uskoo että hyvyys hyvällä korvataan.

Sen lapsi tekee pahojaan, se rauhoituttuaan itku silmäsä toteaa, se on elossa, terve ja auki oppimmaan.

Se välittää siitä ettei yksikään eläin elä turhaan, kuole kun kaikki on vielä kesken tai joudu viettämään elämäänsä oloissa jossa ei enää suojella elämää vaan elämältä.

Se välittää ELÄMÄSTÄ.

Sen kodissa haisee koiranpieru ja kissanpissakin, sen kodissa paskaan voi astua jo rapunpielessä tai tulla hännällä piiskatuksi, kuolatuksi, kuralla roiskituksi. Istua astua leegoon, kahvissa kastuneen karvan saada huuleen.

Mutta ken tajuaa ettei se semmoisesta niin välitä, koska se VÄLITTÄÄ, on aina sen kotiin sydämellisesti tervetullut. Ihmisenä arvostettu, kuunneltu, halattu ja ymmärretty.
Koska se VÄLITTÄÄ juuri sinusta ja ELÄMÄSTÄ.

Elämästä sen vivahtaiteita ymmärtäen, toisianne kohdaten välittäkää armaat kanssakulkijat. <3 <3

Positivia versus negativia

Mä havahdun aika usein miettimästä että, onko perus positiviaan taipuvaiset, kaikesta luontaisesti jotain hyvää löytävät ihmiset, jotenkin kokonaan eri maailmankuvan omaavia kuin ne, jotka näkevät kaiken enemmänkin negatiivisten lasien läpi?
Että onko paljon huumoria viljelevät ja rankallakin parodialla itsensä pois pahasta ravistelevat ihmiset, jotenkin ihan erilaisen aivotoiminnan omaavia?
Että puhuuko jotain hyvää jokaisesta hakeva ihminen peräti ihan eri kieltä sellaisen kanssa, joka voimaannuttaa itsensä puhumalla pahaa ja tuomitsemalla muita?
Voiko kahden samaa fyysistä kieltä puhuvan, samaa kulttuuria elävän, jopa samaa sukua olevan ihmisen näkymä olla niin päinvastainen?

Tällä ei kokemukseni mukaan ole mitään tekemistä sen kanssa minkälaista fyysistä elämää ihminen elää.

Minunkin ystävä ja tuttavapiiriini kuuluu kyllä kovin kirjavaa sakkia.
On uskonnossaan vankkaa vakaumusta, niin hindua, jehovaa, kuin maahis uskovaa ja ateistia. On hippiä, juppia, punkkaria, rokkaria. On turistia, juristia, lääkäriä, linnakundia, poliisia. On ihmisiä ilman eläimiä, eläinmäärässään hulluksi luokiteltuja. On lapsiperheitä, on niitä jotka tietoisesti valiten ovat ilman lapsia. On homoa, lesboa, heteroa ja kaapissa kitkuttelevaa. On vanhaa ja nuorta. Suomalaista ja muunmaalaista.
Kaikkia heitä on minun kahvipöydässänikin istunut ja heidät vilpittömin sydämín olen siihen kutsunut.
Olen käynyt lukemattomia mielenkiintoisia, joskus kiivaitakin keskusteluita, tuomitsematta ihmistä yksilönä ennen tai jälkeen, sen enempää kuin toisenlaista mielipidettäkään.
Vain se että he katsovat ja hyväksyvät minut minuna ja ovat minulle rehellisesti omanlaisiaan, on asia jolla on minulle merkitystä.
Vain siinä tapauksessa että minulle ei voi olla rehellinen ajatustensa suhteen minusta, varsinkin jos pahansuopuus puheissa seläntakana alkaa, nousee täällä seinä vastaan ja ovi aukeaa vain ulospäin.
Minä en ole koskaan katsonut ketään toisten mielipiteen tai kuvailun vuoksi eritavalla. Minulle merkkaa ihminen sisältä ulospäin.
Toisista kohtaamisista jää toistuvia. Toiset hiipuvat pikkuhiljaa. Jotkut kestävät syventyvät ja jatkuvat vuosia.
Ihmismielen monimuotoisuus on siis mielestäni eri hieno juttu.
Ja mitä enemmän katsomme ihmistä ihimiselle- sinua minulle ja minua sinulle, sen merkityksettömämmäksi käy "statukset".
Nähdäkseni toisen elämää tai näkökulmia ei tarvitse tai pidäkkään omaksua. Saati sitten alkaa omanlaisiksensa muuttamaan.
Ei tarvitse edes ymmärtää.
Riittää että hyväksyy ne, sen toisen yksilön omina vapaina valintoina ajatella ja toimia omalla tavallaan.

Mutta mikä tekee sitten kanssakäymisestä tuntemattomankin kanssa välillä niiin käsittämättömän tulikiven katkuista?
Eikä perheen piiri tai saman verisyyskään ole tae hyvälle kanssakäymiselle.
Pahinta lienee olettamus. Oletetaan toisen näkevän asian samalla tavalla kuin itse.
Negatiivinen suuttuu positiivisen näkökulmista kun ei niitä ymmärrä. Positiivinen ahdistuu negatiivisen asenteesta, kun siihen on mahdoton samaistua.
Negatiivinen uhriutuu ja muuttuu helposti myös marttyyriksi.
Vaikka hän olisi fyysisesti hyvinvoipa. Taloudellisesti jopa keskiverron ja ylikin toimeentuloturvattu. Mieli velloo epävarmassa mustassa suossa. Iso kantava voima, usko hyvään, on hänen elämästään kadoksissa. Positiivisuus on kuin punainen vaate pistetylle härälle.
Ja vielä tääläisenkin kanssa, saa peruspositiivinen rakentavan ja rauhanomaisen keskustelun aikaiseksi. Saattaa jopa joskus antaa sellaisen näkövinkkelin, että negatiivinen ei kaadakkaan itse suolaa omaan haavaansa, vaan alkaa hoitaa sitä.
Mutta entäs sitten kun negatiivinen on niin sisäänpäin kääntynyt negaatiossaan, että hänen mielesttään kaikilla muilla on kaikki paremmin. Hänen liiveihinsä on väkisin unuit paska puoliso, vaikka todellisuudessa puolisossa ei lähemmin tarkasteltuna ole suurempia "vikoja" kuin suhteen alussakaan, jolloin hän itse puolisonsa valitsi. Hänen lapsensa ovat vain kiukuttelevia pikku riiviöitä, vaikka todellisuudessa hänen negaationsa peilaantuu suoraan lapsista. Häntä tökitään niin duunissa kuin vanhempaintoimikunnassakin. Todellisuudessa hän tökkii itse itseään ja saa siitä aiheen syyttää muita ja tartuttaa negaatio asenteen muihin.
Hän saa vähemmän palkkaa samasta duunista kuin Pertti-Marjatta, vaikka todellisuudessa Pertti-Marjatta tekee vain ilta-ja yövuoroja ja hän itsevalitsemiaan päivävuoroja.
Tämä lista voisi olla vessapaperirullan mittainen.
Negatiivinen myös ruokkii omaa negaatiotaan hyvin mielellään. Toisen onnettomuus on balsamia sielulle. Tunkiotarinoita levittävät ilta-pulut ja 7-päivät myyvät juurikin tälläisille ihmisille.
Mutta mikä saa negatiivisen ihmisen aivan loputtoman sijoiltaa on se että, joku jolla on ihan yleisenkin mittapuun mukaan vaikeata, vakavia soljuvaa elämää haittaavia ongelmia, on edelleen positiivinen.
Negatiivisessa alkaa positiivisen asenteen omaavassa ahdistaa niin pirusti se että, joku voikin vaikeuksista huolimatta pysyä hurtin huumorin, ja luottavaisen elämän kantavan voiman piirissä. Että joku voikin saada elämänsä näyttämään hauskalta ja helpolta. Että joku voikin elää täyttä elämää, vammoistaan ja vaikeuksistaan huolimatta. Että joku voikin valita toisin. Että vaikea onkin jollekkin VAIN vaikeaa.
Henkilökohtaisesti tuntuu siltä että, negatiiviselle positivia on negativiaa lisäävää. Miinusmerkkistä voimamyrkkyä.
Joillekkin jopa niin paljon että alkaavat syöstä kuukausia ummehtuneen fimppipurkin katkuista tekstiä positiivisesta ihmisestä.
Tuntemattomista julkisesti, koska sosmediassa voidaan tehdä niin. Tuntemistaan selän takana. Koska myös henkisen selkärangan suoruus on useimmilla negatiivisilla hyvin kyseenalainen.
"vattu sillä mitään vaikeeta oikeesti oo, varmaa vaa laiskuuttaa makaa ja nostelee yhteiskunnan pussista".
"Sulla mitään raskasta oo, ku ethän sä käy ees töissä"
"hyvähän sun on mällätä kun on talot ja tilukset".
Niinikään tämä listaus, jolle itsekkin olen negatiivisten silmissä joutunut, olisi melkoisen pitkä.
Negatiivinen ei edelleenkään ymmärrä että kyse on näkökulmasta. Valinnasta suhtautua.
Ei siitä mitä ihmiselle tulee eteen, vaan tavasta käsitellä se.
Hän ei nää että, positiivinen joutuu tekemään tuplaten töitä sen eteen että pysyy positiivisena. Hänen pitää päättää olla ruokkimatta negatiivista peikkoa sisällään ja tsempattava itse joka hetki itseään päätöksessään. Kun negativiassa riittää alistunut heittäytyminen, positiivius vaatii vahvaa tahtotilaa pysyä pystyssä.
Hänelle "ylikäyvän koneen", olipa sitten kyse sairaudesta tai muusta vastoinkäymisestä, alle uhrina maakaamaan jääminen ei ole vaihtoehto. Hän repäisee jostain, esim. parodian ja mustan huumorin syövereistä voimapiikin ja kiskoo sillä itsensä pois koneen alta, omalle polulleen. Haukkoo hetken henkeään ja jatkaa klenkaten matkaansa. Itse, jos apua ei juuri sillä hetkellä ole tarjolla. Jos on, positiivinen ei koskaan unohda saamaansa apua ja vastapalvelukset ovat tulossa taatusti.
Positiivinen pyrkii nauramaan itselleen ennenkuin muut, varsinkaan negatiiviset, ehtivät.
Negatiiviselle tälläinen on usein itsekkyyden ilmentymää, koska hänen mielestään kaikki jotka eivät syöksy levittämään ritarin viittaa hänen tielleen osuneen kuralammikon eteen, ovat itsekkäitä.
Entäs sitten kun positiivinen tarjoo käden negativiaansa kirkuvalle, omassa, puolihaudakseen kaivamassaan, ojassa rimpuilevalle. Tiedosten ettei siitä saata olla kellekkään suurta iloa, mutta koska positiivinen uskoo hyvään, siihen pieneenkin, hän aika-ajoin tekee niin. Koska hän uskoo että positiviaa kaipaavat kaikki. Jotkut nähdessään tilaisuuden tulla positivioiduksi, lyöttäytyyvät matkaan, jakavat vaikka palan kokemuksiaan, joka sekin on positiiviselle ilon aihe ja voiman murena. Kestipä tätä yhteistä taivalta sitten hetki, vuosia tai ikuisuus. Kaikki on sen arvoista. Negativiaan jäävät, jäävät jälkeen. Positiivinen hyväksyy senkin. Ihminen on lähestyytävissä vain vapaasta tahdosta.
Hän uskoo että ne ihmiset jotka uskovat positivian voimaan, löytävät toisensa. Voimaannuttavat toisiaan. Läpi elämän.

Arvon kanssakulkijat,

- Ihminen ei voi valita tähtiään, mutta hän voi päättää kuinka niiden alla seisoo-

Hymiö heart <3 :llä Kati

Ajatuksia blogiin

Minun pääni on kuin pieni ajatusten lähde, joka pulputtaa lähes taukoamatta.

Sieltä tulee pohdintoja lähes jokaiselta elämänosa-alueelta, jokaisesta elämän väristä.
Sieltä tulee pohdintoja, runoja, proosapätkiä, kolumneja, ja omanelämän kokemustarinoita.

Niistä aika moni on suoltunut facebook sivulleni.
Olen saanut palautetta että niitä saisi olla vaikka blogissakin. Että olisi mukava semmosesta lukea ja jakaa vaikka jonkun kaverinkin luettavaksi. Voisi toimia vaikka vessalukemisena jos Aku Ankka oli jo sillä viikolla kaluttu. Tai kun oiken haukottaa niin ihan eri tunnelmaan pääsis kun lukis jonkun Katin arvaamattoman tarinan. Sais ihmetellä outoa tapausta, ajatusta tai siihen samaistua. Kaikki nämäkin vaihtoehdot on kuulemma mahdollisia.
Kukapa sitä tietää ennenkuin itse lukee. Tarinan kerrallaan.

Tässäpä tämä nyt olisi. Blogin avaus tällekkin saralle.

Kuinka paljon tänne tekstiä  tulee ja millä tahdilla en voi tietää.
Voi olla että facen historiastakin tulee joku tarina kaapattua. Joku kenties pöytälaatikko historiasta. Ja joku mielen sopukoiden historiastakin.
Jotkut tarinat saattavat tuntua uskomattomiltakin, mutta uskokaa pois, sellaista on tapahtunut ihan minun omassa oikeassa elämässäni.
Ja  tapahtuu kokoajan tälläisessä täyttä elämää ja sen kirjavuutta rakastavassa perheessä.  Kirjoitusvirheet takaa vauhti jolla, päästä tunkeva tarina on, tönkollä 3-sormi järjestelmällä, saatava ulostullessaan kirjoitettua. Ja vuosien takainen tapaturma joka päähän kajeilee lievää aivovauriota oman mausteensa tuo. Semmosten pikkuvikojen ei anneta isosti kiusata.
Jos jokin asia ei aukene, saa sitä kysyäkkin.
 Ilolla ja palolla minä kirjoitan. Toivottavasti saan seurakseni jokusen lukijankin.
Tervetuloa mukaan tämän vaimon, äidin, koirakorjaajan, eläinrakkaan, ystävän, Rättömen emännän, laumanjohtajan, lähimmäisen, empaatikon, ja sympaatikon ajatuksia ja mielipiteitä tursuavaan maailmaan.

<3:llä Kati