Eikä siinä ihan ilolla minä ne vastaanotan, koska silloinhan joku on minua jossain yhteydessä lämmöllä ajatellut.
Mutta se miten niihin sitten ehtii ja muistaa vastailla, onkin haaste sinänsä.
Osa teistä tietääkin että mulla tässä arjessa sitä haastetta pukkaa ihan omasta takaakin, sanoisinko keskiverto betonilähiöasujaa enempi. Yhtään siis kenenkään arjen haastavuutta väheksymättä.
Ja sillälailla mitenkään asiaa valittamatta, koska tietoisena niiden haastavuudesta, olen suurimman osan elämäni arjen sisältöä valinnut.
Joskus vaan on sellanen tunne että pikkusen vähempi luotto jostain yläkerrasta siihen miten paljon kerralla kestää ois ihan tervetullutta.
Mutta nurkukumatta kannan voimani mun.
Joskus tuntuu että kestää ihan mitä vaan kuin James Bond, joskus tuntuu että se tikku siinä jalkapohjassa tappaa mut siihen paikkaan. Hetkellisesti. Sitten otan kupin kahvia ja keksin, otsalampun, neulan ja pinsetit. Ja sen tikun pois. Siinä se sitten taas tilanne antautuu.
Haastavimpia hetkiä tälläiselle kaikki on tehty ratkaistavaksi, aivotoiminnan omaavalle, on tietysti se oma voimattomuus. Sellainen kiputila tai väsymys jolle siinä hetkessä ei voi mitään. Niitä on mun elämääni päätetty laittaa, joku kait katsonut että ton poranterän kierroksia pitää jollain laskea.
Olen pikkuhiljaa oppimassa että, Sen on sitten annettava olla niin. Tehtävä siitä päästä listaa, minkä katsoo henkiinjäämisen kannalta välttämättömimmäksi. Loput saa sitten olla. Siihen seuraavaan James Bond kohtaukseen asti.
Rakenneltava sille päässä huutavalle orjapiiskurille joku parodia jolla sen saa hetkeksi nauramaan, jotta mä saan levätä hetken vielä hymyssä suin. Olla onnellinen siitä että aikmonta James Bondmaista kohtausta olen jo muistiini kuvannut ja lisää tulee varmasti, kun on sen taas sen aika.
Kuten 007 ja kultainen talikko. 007 lupa jättää henkiin. 007 lapset ei koskaan odota ja 007 elät tänäänkin kahdesti, 007 ja erittäin asiallinen, 007 Rättömäki Royale, 007 emännän vyöhykkeellä,
ja monet monet muut.
Tänäänkin ollu semmonen päivä että ansainnee se jokun lauseen käsikirjoitusten sarjaan. Eräänlainen hyvä kuvaelma mun arjen haastekuvista. Säästän teidät nyt tässäkohtaa kuvilta ja saatte kehitellä mielessänne kukin sitten omanne.
Meinaan se eilinen hyvä idea antaa koirille iltapuhteeksi luita, oli ihan paska, sanan keittiön täydeltä konkretoisoituneessa merkityksessä. Ihan kuin ois ollu koirilla joku skapa että kuka kerkee paskomaa emännän 6 tuntisten unien aikana useemmat ja isoimmat pökäleet. Joku oli kyllä vetäny ihan omassa sarjassaan, kylppäriin, sellaset norsumallin köntsät, että liekkö aatellu että amatöörit, minä en ees teijän kanssa ala. Tiedättekö muuten että tuo runsaasta luuaineksesta syntyvä paska on sillälailla erikoista että joko se on kuin konetuliaseen hylsyjä, kovia ja sinkoovat ja rullaavat holtittomasti mihin sattuu, tai sitten sellaista pikakittiä joka liisteröityy ja kovettuu tunnissa taltalla irrotettavaksi. Olivat kuitenkin huomaavaisesti osa sitten kusta losauttaneet muutamanlitran siihen viereen, että olis se kosteusrosentti optimaalinen.
Kissat oli kuitenki huomaavaisesti ajatellu mun tunteita ja ajatelleet romanttisesti lievittää mun tuskaa ja levitelleet muutamankin kuivatun ruusun terälehdet sinne sekaan.
Mun unessa näkemä hieno fiftari kampaukseni olikin se että tyttäreni oli sormillaan kietoutunut siihen. Eittämättä kuumeisen lapsen kädet ja höyryävä henkitys pieksää lämpörullat mennen tullen, mutta voin kertoa että ihan kellomekkojuhliin tällä tukalla ei lähettäs.
Vaikka keuhkoissa tuntu kyllä että jonkunsortin 70-luvun bileissä ois jo oltu ja polteltu vähintää askin verran Bostonia. Ja vaikka meikit ois unohtunu pestä, niin lavuaarille asti ei ois tarvinnu vaivautua, senverran valu vettä silmistä, että ihan oli huuhdetta omasta takaa. Hieman horjakka ja voipunut olemus, ilman mitään juhlajuomaa. Näin arjen realiteetit tunnustaen on todettava ilmeisesti leyntsu yrittää sitten todenteolla iskeä minuunkin.
Mutta sille minä en periksi anna. Ainakaan vielä.
Valelen itseni sisäisesti inkivääri, valkosipuli, nokkos, ruusunjuuri rohdoilla ja terästän homeopatialla.
Tänään armas aviomies Tommi kotiutuu, tosin vain lakisääteisen tauon ajaksi, mutta saan taas arvokkaan sylillisen voimaannutusta arkeenkin.
Armaat kanssatallaajat, arjenvoimaa myös viikonloppuunne.
Pöpöt pysykööt loitolla
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti