Tiedän olevan, hyvää ja kaunista, enemmän kuin, unelma onnesta...
laulaa bändinsä avituksella eräs huikea suomalaisartisti.
laulaa bändinsä avituksella eräs huikea suomalaisartisti.
Niin minä tiedän. Uskon vielä ainakin vahvasti niin. Olen sellaista paljon nähnytkin.
Uskon että kaltaisiani on paljon muitakin.
Mutta mihin se hyvä ja kaunis sitten niin monessa ihmisessä hukkuu? Mihin se piiloutuu että, sen eteen ja esiin pääsee valtaisa henkinen pahansuopuus ja rumuus?
Miten jonkun elämä ja näytöllekkin kirjaama unelma onnesta, hyvä vilpitön teko, kaunis ele, tapaus täynnä hyvää ja kaunista, muuttuu sekunneissa jonkun toisen muokkaamaksi irvikuvaksi.?
Uskon että kaltaisiani on paljon muitakin.
Mutta mihin se hyvä ja kaunis sitten niin monessa ihmisessä hukkuu? Mihin se piiloutuu että, sen eteen ja esiin pääsee valtaisa henkinen pahansuopuus ja rumuus?
Miten jonkun elämä ja näytöllekkin kirjaama unelma onnesta, hyvä vilpitön teko, kaunis ele, tapaus täynnä hyvää ja kaunista, muuttuu sekunneissa jonkun toisen muokkaamaksi irvikuvaksi.?
Tuo belsebuubin pahansuopuuden ruumillistuma lienee ollut aina ihmisten keskuudessa, mutta tuntuu iskevän kipinää ja savuavaa rikkikatkua nyt kaikkein pahiten somessa.
Se on kuin virus, joka uppoaa luetusta tekstistä verkkokalvolta aivoihin ja purkautuu sormenpäitä hyödyntäen, rehvöityen kuin sinileväkasvusto hellejaksolla. Ei tarvitse mitään tuulenvirettä se. Leviää hetkessä kansallisesti ja jopa kansainvälisesti. Virtuaalisesti, mutta, todellisia kyyneleitä ja tuskaa kokeviin eläviin ihmisolentoihin.
Se on kuin virus, joka uppoaa luetusta tekstistä verkkokalvolta aivoihin ja purkautuu sormenpäitä hyödyntäen, rehvöityen kuin sinileväkasvusto hellejaksolla. Ei tarvitse mitään tuulenvirettä se. Leviää hetkessä kansallisesti ja jopa kansainvälisesti. Virtuaalisesti, mutta, todellisia kyyneleitä ja tuskaa kokeviin eläviin ihmisolentoihin.
Lapsena minut opetettiin lausumaan runoja.
Paino sanalla lausumaan. Tunne mitä luet ja välitä se tunnetila lausumalla, oli kallonpohjaa myöten paukutettu ohje. Ei ollut merkitystä sillä, lausuinko niitä ääneen esiintyen juhlatilaisuudessa, vaiko fiilistellen hiljaisuudessa. Piti sisäistää tekstiä ja samasitua tunnetilaan josta runo kertoi. Samaa oppia seurasin veljeni laulutreenaamisessa. TULKITSE. Jos et ymmärrä mitä lausut, laulat, tai kommentoit, ole hiljaa. Tyhjänjauhanta on tyhjäpäisyyden ilmentymä. Ja suorastaan kauhu siitä että, tyhjäpäisenä minä koskaan ilmentyisin, ajoi minut pureskelemaan ulospyrkivät ajatukseni. Kuin myös sisällepäin suuntaava informatian. Melkein pelottavaa ajatella että tämän pään ajatusvirtaa ei olisi opetettu toimimaan empatialähtöisesti. Mikä sanatulvahirviö ja itsekritiikitön kieliruoska, ilman ainuttakaan parodiavirnettä, minä ilman tuotakin oppia olisinkaan.
Minä uskon että silloin minun lapsuuteni-nuoruuteni -70-80 lukujen aikana kasvaneille oli tapana opettaa luetun ymmärtämistä.
Jäin siihen oletukseen että rauhassa luettu oli jotenkin jopa paremmin käsitettävissä, kuin suoraan kuuloelimeen tykitetty teksti.
Siksikin minua tämän päivän somekäytös, raivo, ventovieraiden lausumia kohtaan hämmentää aina uudestaan.
Jälleen kerran luin pupiilit hämmennyksestä, kuin kissalla pimeässä, laajentuneina, taas yhden artikkelin some raivosta ja sen ehkäisystä. Artikkeli mm. käsitteli tutkimusta ja kehitystyötä siihen että pitäisi kehittää enemmän ilmeitä ja tunnetiloja kertovia ilmaisuja, koska somessa ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Päätelmä oli että, kun ihmiset eivät sometekstissä näe toisen ilmettä tai kuule äänenpainoa, voi luettu teksti näyttäytyä lukijalleen väärässä muodossa ja siksi synnyttää someraivoa.
Kaikella rakkaudella arvoisat tutkijat, mutta minun mielestäni someraivo kertoo vain ja ainoastaan ihmismielen köyhtymisestä sisäänpäinlämpiävään instant muotoon.
Kyvyttömyydestä/ haluttomuudesta mennä ajatuksessaan toisen asemaan kulloisessakin tilanteessa. Suppeasta katsantokannasta. Itsekeskeisyydestä. Emotionaalisesta laiskuudesta. Haluttomuudesta ja laiskuudesta pureskella mitään mikä ei ole mikrovalmista mössöä.
Yksinkertaisesti taantumisesta empatiakyvyttömään tunnetilojen luetun ymmärtämiseen.
Ajatuskannasta että jos minä en ole sitä kokenut ei sitä voi olla kokenut kukaan muukaan. Jos minulle ei ole moinen onni osunut niin, feikkiä se on tuon toisenkin kohdalla.
Kun lisätään joukkoon myös muutama kaiken netistä lukemansa uskova ihminen joilla on hirveä juoruilemisen tarve. Ja jokunen jolla tarve huomiota osakseen hankkia kuin Ansa Ikonen konsanaan suomifilmi rooleissaan.
Sitten joku joka lukemastaan saa kateudenpiston kannikkaansa, ja väittää julkisesti toisen ihmisen iskevän häntä naskalilla persiisiin.
Puolenkymmentä jotka ei "jaksa" lukea kuin ensimmäiset ja viimeiset sanat koko tarinasta ja päättelee sisällön sitten siitä ja sen pohjalta oman ehdottomasti oikeassa olevan spekulaationsa esittää.
Laitetaan vielä sekaan porukka joka ei edes yritä ymmärtää toista ihmistä. "Äänekkäällä" näkemyksellä että vain yhdenlainen mielipide tai näkemys voi olla absoluuttinen totuus. Muut on pa*kaa. Negativialle otollisen mielen omaavia, joka nauttii suunnattomasti toisten kompastumistarinoista, olivatpa ne sitten kuinka totta tai ei.
Siinä mustavalkoisessa, edes harmaan sävyjä omaamattomassa, draamaa suosivassa ajatusmaailmassa, on kuulkaa aivan sama minkälaisia väriseviä tai surisevia emojioita olisi käytettävissä.
Tarinan alkuperä on laulettu suohon jo ensimmäisen kymmennen kommentin jälkeen. Ja varjele myös sitä, joka alkuperäistä tarinaa tai sen kirjottajaa koittaa suosta nostaa. Sinne päätyy samaan hapettomaan silmäkkeeseen, tai vähintäänkin viereiseen.
Paino sanalla lausumaan. Tunne mitä luet ja välitä se tunnetila lausumalla, oli kallonpohjaa myöten paukutettu ohje. Ei ollut merkitystä sillä, lausuinko niitä ääneen esiintyen juhlatilaisuudessa, vaiko fiilistellen hiljaisuudessa. Piti sisäistää tekstiä ja samasitua tunnetilaan josta runo kertoi. Samaa oppia seurasin veljeni laulutreenaamisessa. TULKITSE. Jos et ymmärrä mitä lausut, laulat, tai kommentoit, ole hiljaa. Tyhjänjauhanta on tyhjäpäisyyden ilmentymä. Ja suorastaan kauhu siitä että, tyhjäpäisenä minä koskaan ilmentyisin, ajoi minut pureskelemaan ulospyrkivät ajatukseni. Kuin myös sisällepäin suuntaava informatian. Melkein pelottavaa ajatella että tämän pään ajatusvirtaa ei olisi opetettu toimimaan empatialähtöisesti. Mikä sanatulvahirviö ja itsekritiikitön kieliruoska, ilman ainuttakaan parodiavirnettä, minä ilman tuotakin oppia olisinkaan.
Minä uskon että silloin minun lapsuuteni-nuoruuteni -70-80 lukujen aikana kasvaneille oli tapana opettaa luetun ymmärtämistä.
Jäin siihen oletukseen että rauhassa luettu oli jotenkin jopa paremmin käsitettävissä, kuin suoraan kuuloelimeen tykitetty teksti.
Siksikin minua tämän päivän somekäytös, raivo, ventovieraiden lausumia kohtaan hämmentää aina uudestaan.
Jälleen kerran luin pupiilit hämmennyksestä, kuin kissalla pimeässä, laajentuneina, taas yhden artikkelin some raivosta ja sen ehkäisystä. Artikkeli mm. käsitteli tutkimusta ja kehitystyötä siihen että pitäisi kehittää enemmän ilmeitä ja tunnetiloja kertovia ilmaisuja, koska somessa ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Päätelmä oli että, kun ihmiset eivät sometekstissä näe toisen ilmettä tai kuule äänenpainoa, voi luettu teksti näyttäytyä lukijalleen väärässä muodossa ja siksi synnyttää someraivoa.
Kaikella rakkaudella arvoisat tutkijat, mutta minun mielestäni someraivo kertoo vain ja ainoastaan ihmismielen köyhtymisestä sisäänpäinlämpiävään instant muotoon.
Kyvyttömyydestä/ haluttomuudesta mennä ajatuksessaan toisen asemaan kulloisessakin tilanteessa. Suppeasta katsantokannasta. Itsekeskeisyydestä. Emotionaalisesta laiskuudesta. Haluttomuudesta ja laiskuudesta pureskella mitään mikä ei ole mikrovalmista mössöä.
Yksinkertaisesti taantumisesta empatiakyvyttömään tunnetilojen luetun ymmärtämiseen.
Ajatuskannasta että jos minä en ole sitä kokenut ei sitä voi olla kokenut kukaan muukaan. Jos minulle ei ole moinen onni osunut niin, feikkiä se on tuon toisenkin kohdalla.
Kun lisätään joukkoon myös muutama kaiken netistä lukemansa uskova ihminen joilla on hirveä juoruilemisen tarve. Ja jokunen jolla tarve huomiota osakseen hankkia kuin Ansa Ikonen konsanaan suomifilmi rooleissaan.
Sitten joku joka lukemastaan saa kateudenpiston kannikkaansa, ja väittää julkisesti toisen ihmisen iskevän häntä naskalilla persiisiin.
Puolenkymmentä jotka ei "jaksa" lukea kuin ensimmäiset ja viimeiset sanat koko tarinasta ja päättelee sisällön sitten siitä ja sen pohjalta oman ehdottomasti oikeassa olevan spekulaationsa esittää.
Laitetaan vielä sekaan porukka joka ei edes yritä ymmärtää toista ihmistä. "Äänekkäällä" näkemyksellä että vain yhdenlainen mielipide tai näkemys voi olla absoluuttinen totuus. Muut on pa*kaa. Negativialle otollisen mielen omaavia, joka nauttii suunnattomasti toisten kompastumistarinoista, olivatpa ne sitten kuinka totta tai ei.
Siinä mustavalkoisessa, edes harmaan sävyjä omaamattomassa, draamaa suosivassa ajatusmaailmassa, on kuulkaa aivan sama minkälaisia väriseviä tai surisevia emojioita olisi käytettävissä.
Tarinan alkuperä on laulettu suohon jo ensimmäisen kymmennen kommentin jälkeen. Ja varjele myös sitä, joka alkuperäistä tarinaa tai sen kirjottajaa koittaa suosta nostaa. Sinne päätyy samaan hapettomaan silmäkkeeseen, tai vähintäänkin viereiseen.
Koen sen niin että, luetun tekstin sisällön ensisijainen ymmärtäminen tapahtuu ihmisen asenteessa. Siinä sopukassa joka joko kykenee tai ei kykene, olemaan empaattinen. Siinä mielentilassa, joka lukee asiat joko aurinkokukkulalta tai tunkiolta käsin. Se tila on ihmisen itse päätettävissä. Jokakerta kun verkkokalvolta välittyy jokin viesti aivoihin. Halusta ymmärtää lukemaansa kirjoittajan näkökulmasta käsin. Karuissakin asioissa positiivinen kulma edellä.
Kuitenkaan positiivinen empatiakulma edellä menevän ihmispää ei muuta todellista pahaa hyväksi. Murha on murha ja se on väärin. Empaattinen kuitenkin ymmärtää että ennen murhaa voi olla monta tekijää. Empatiapositiivinen ei myöskään halaja tuomariksi tuomarin paikalle. Varsinkaan antamaan tuomiota jonkun ohukaisen juorun perusteella ehkä tapahtuneesta murhasta.
Ei hän kiellä maailman pahuutta. Mutta hän ei myöskään halua lisää sitä. Hän ei tarkoitushakuisesti lietso eli somekielessä trollaa tilanteita.
Empaattisesti rehevä ihminen kykenee katsomaan asioita koko värikaarelta valkoisesta spektrin kautta mustaan.
Hänellä on terve tarve kyseenalaistaa negatiiviseen sävyyn kirjoitettuja juttuja, ja realistinen suodatin kaikkeen medioitten kautta suollettuun tekstiin.
Hän ei ole emojioilla ohjelmoitavissa oleva robotti.
Hänen päässään on eturivissä, hyvää ja kaunista. Kuin myös unelma onnesta.
Rauha ja hyvätahto, myös somessa.
Jota on täysin suotavaa jakaa.
Kuitenkaan positiivinen empatiakulma edellä menevän ihmispää ei muuta todellista pahaa hyväksi. Murha on murha ja se on väärin. Empaattinen kuitenkin ymmärtää että ennen murhaa voi olla monta tekijää. Empatiapositiivinen ei myöskään halaja tuomariksi tuomarin paikalle. Varsinkaan antamaan tuomiota jonkun ohukaisen juorun perusteella ehkä tapahtuneesta murhasta.
Ei hän kiellä maailman pahuutta. Mutta hän ei myöskään halua lisää sitä. Hän ei tarkoitushakuisesti lietso eli somekielessä trollaa tilanteita.
Empaattisesti rehevä ihminen kykenee katsomaan asioita koko värikaarelta valkoisesta spektrin kautta mustaan.
Hänellä on terve tarve kyseenalaistaa negatiiviseen sävyyn kirjoitettuja juttuja, ja realistinen suodatin kaikkeen medioitten kautta suollettuun tekstiin.
Hän ei ole emojioilla ohjelmoitavissa oleva robotti.
Hänen päässään on eturivissä, hyvää ja kaunista. Kuin myös unelma onnesta.
Rauha ja hyvätahto, myös somessa.
Jota on täysin suotavaa jakaa.
(c) Riimikati
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti