Kun kalenterin kierto aloitti taas tammikuun, vuosiluku kirjoitetaan eritavalla kun eilen ja asun muuttamatta yhtäkkiä isäni syntymäkaupungissa jonne en todellakaan koskaan arvannut muuttavani, mietin asioita joita nään muuttumattomina, mutta jotka ovatkin avaimia isoimpaan ja tärkeimpään muutokseen.
Kaketi se mitä Rakas mieheni Tommi aikanaan sanoi kun kirjasi osotteensa ulos syntymä kaupungistaan on kaikessa humoristisuudessan, pala isompaa ydintä. Että vaikka mies voi lähteä Lahesta niin Lahti ei lähde miehestä. Juurilleen ei tarvitse itse palata, tietääkseen missäs ne ovat. Henkisyys joita juuriltaan lähteminenkin usein rikastuttaa on siellä missä itse on. Koti on siellä mihin on sydämensä asettanut. Että vaikka minä olen juureton elämäni aikana 22 eri osoitetta kirjoittanut tuulten kuljettama yksilö, voin silti olla hengeltäni samanlainen kun juurevasti Lahtelainen. Voin olla yhtä syntyperältään hämäläistä- pohjalaasta- karjalalalaista- stadilaista- lappilaista- ulkomaalaistatakin olevan sielun kanssa.
Veren sakeus ei siis määritä rakkauttamme lähimmäiseen.
Sukulaisensa voi kohda niin monin eri tavoin.
Kaketi se mitä Rakas mieheni Tommi aikanaan sanoi kun kirjasi osotteensa ulos syntymä kaupungistaan on kaikessa humoristisuudessan, pala isompaa ydintä. Että vaikka mies voi lähteä Lahesta niin Lahti ei lähde miehestä. Juurilleen ei tarvitse itse palata, tietääkseen missäs ne ovat. Henkisyys joita juuriltaan lähteminenkin usein rikastuttaa on siellä missä itse on. Koti on siellä mihin on sydämensä asettanut. Että vaikka minä olen juureton elämäni aikana 22 eri osoitetta kirjoittanut tuulten kuljettama yksilö, voin silti olla hengeltäni samanlainen kun juurevasti Lahtelainen. Voin olla yhtä syntyperältään hämäläistä- pohjalaasta- karjalalalaista- stadilaista- lappilaista- ulkomaalaistatakin olevan sielun kanssa.
Veren sakeus ei siis määritä rakkauttamme lähimmäiseen.
Sukulaisensa voi kohda niin monin eri tavoin.
Välimatkat eivät ole syy kanssakäymättömyyteen. Tahtotila antaa lähtemiseen siivet. Tapaamisten tiheys ei määritä yhteyden tiiviyttä. Kohtaamisten tunnetila syntyy sydänten kohtaamisesta. Henkisesti voi vieressä seistessä olla hyvin kaukana tai läsnä tuhansien kilometrien takaakin.
Hengellisyys ei ole yhtäkuin johonkin tietynnimiseen uskontoon tunnustautuminen. Jonkun liturgian osaaminen ei tee paskabriketistä (joka sinänsä on sekin oman arvonsa ansainnut) kultaharkkoa. Tai sormet rummulla voimaa hakevalta empatiaa lähimmäiselle sammuta.
Olemme niitä yksilöitä, joiksi olemme tähän päivään asti kasvaneet.
Voimme parantaa tai heikentää elämämme kantavuutta, se on vain omista valinnoistamme kiinni. Asenne ratkaisee.
Meillä ihmisenä ei ole oikeutta kenenkään elämää tuomita. Siihen on suurempi tuomari, jota karmaksikin kutsutaa, joka aina enemmin tai myöhemmin armottoman tuomionsa langettaa.
Kaikella on seuraamuksensa. IHAN kaikella.
Me todellakin opetamme lapsillemme sitä mitä itse olemme.
Lastemme tulevaisuus on kiinni meidän jokapäiväisistä tunnetiloistamme ja valinnoistamme. Nuo syntymässään vilpittömät kirkasotsaiset myrkyttyvät vain meidän esimerkistämme. Maailman murheilta emme voi heitä suojella, mutta ihan jokainen omalla esimerkillään voi näyttää mitä on vahvuus. Millä sitten loppupelissä on merkitystä. Mikä sittenkin voimavaraksi aina nousee.
Vilpitön hyvyys voittaa aina.
Vahvuutta ei ole kyyneleitään piilottaa, kipua hammasta purren raivoksi muuttaa. Kovin luu on se kundi ja gimma joka kyyneleensä avoimesti vuodattaa. Avoimuus on elämässä sellainen ase, että pahuuden moni luoti väistätetään kuin matrix elokuvassa.
Ystävät eivät ole elämän suola, he ovat koko marinadi. He kohtaavat meidät kun annamme heille siihen mahdolisuuden. Meistä tulee ystäviä jollekkin kun myönnämme heitä tarvitsevamme.
Meidän ei tarvitse sietää pahuutta mutta me emme voi sitä vastustamalla voittaa. pahuus menee kauemmaksi vain kun emme alistu sen voimalle antamalla sille painoarvoa. Pelkomme eivät väisty pelkäämällä, vaan uskomalla että, peloista pahimmankin edessä, meidän rohkeutemme riittää sen ylikäymiseen.
Kun opimme että meitä ei voi kukaan muu vasten oman tahtomme seinää juoksuttaa, opimme hiljaakin tyytyväisenä kävelemään. Opimme tulemaan kurviin sillä vauhdilla että sieltä vielä taipuu poiskin.
Meillä on valtaisat määrät sisäistä voimaa, mutta vaatii nöyryyttä, armeliaisuutta ja anteeksiantoa päästää se vapaaksi. Joskus on käytävä rähmällään että voi nousta ylös.
Ihmiset tekevät virheitä. Hulluinta on toistaa samaa virhettä olettaen aina eri lopputulemaa.
Elämän tarkoitus ei ole pärjääminen. Suorituminen. Selvityminen. Elämän tarkoitus on Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Yksilönä. Ihmisenä. Omanlaisenaan.
Voimaa on antaa toiselle mahdollisuus olla vilpitön. Mutta jos toinen jääkauden lailla haluaa ylikäydä, kannattaa nöyrästi mennä toiseen tilaan ja sulkea ovi. Joskus lopullisestikkin. Se ei ole pakenemista. Se on eteenpäin menoa. Elämän vehreyden sallimista.
Ei ole kahta oikeaa eikä kahta väärää. On näkemyksiä jotka jaettuna voivat rakentaa kolmannen.
Meistä vahvimmat eivät ole hallitsijoita.
Hengellisyys ei ole yhtäkuin johonkin tietynnimiseen uskontoon tunnustautuminen. Jonkun liturgian osaaminen ei tee paskabriketistä (joka sinänsä on sekin oman arvonsa ansainnut) kultaharkkoa. Tai sormet rummulla voimaa hakevalta empatiaa lähimmäiselle sammuta.
Olemme niitä yksilöitä, joiksi olemme tähän päivään asti kasvaneet.
Voimme parantaa tai heikentää elämämme kantavuutta, se on vain omista valinnoistamme kiinni. Asenne ratkaisee.
Meillä ihmisenä ei ole oikeutta kenenkään elämää tuomita. Siihen on suurempi tuomari, jota karmaksikin kutsutaa, joka aina enemmin tai myöhemmin armottoman tuomionsa langettaa.
Kaikella on seuraamuksensa. IHAN kaikella.
Me todellakin opetamme lapsillemme sitä mitä itse olemme.
Lastemme tulevaisuus on kiinni meidän jokapäiväisistä tunnetiloistamme ja valinnoistamme. Nuo syntymässään vilpittömät kirkasotsaiset myrkyttyvät vain meidän esimerkistämme. Maailman murheilta emme voi heitä suojella, mutta ihan jokainen omalla esimerkillään voi näyttää mitä on vahvuus. Millä sitten loppupelissä on merkitystä. Mikä sittenkin voimavaraksi aina nousee.
Vilpitön hyvyys voittaa aina.
Vahvuutta ei ole kyyneleitään piilottaa, kipua hammasta purren raivoksi muuttaa. Kovin luu on se kundi ja gimma joka kyyneleensä avoimesti vuodattaa. Avoimuus on elämässä sellainen ase, että pahuuden moni luoti väistätetään kuin matrix elokuvassa.
Ystävät eivät ole elämän suola, he ovat koko marinadi. He kohtaavat meidät kun annamme heille siihen mahdolisuuden. Meistä tulee ystäviä jollekkin kun myönnämme heitä tarvitsevamme.
Meidän ei tarvitse sietää pahuutta mutta me emme voi sitä vastustamalla voittaa. pahuus menee kauemmaksi vain kun emme alistu sen voimalle antamalla sille painoarvoa. Pelkomme eivät väisty pelkäämällä, vaan uskomalla että, peloista pahimmankin edessä, meidän rohkeutemme riittää sen ylikäymiseen.
Kun opimme että meitä ei voi kukaan muu vasten oman tahtomme seinää juoksuttaa, opimme hiljaakin tyytyväisenä kävelemään. Opimme tulemaan kurviin sillä vauhdilla että sieltä vielä taipuu poiskin.
Meillä on valtaisat määrät sisäistä voimaa, mutta vaatii nöyryyttä, armeliaisuutta ja anteeksiantoa päästää se vapaaksi. Joskus on käytävä rähmällään että voi nousta ylös.
Ihmiset tekevät virheitä. Hulluinta on toistaa samaa virhettä olettaen aina eri lopputulemaa.
Elämän tarkoitus ei ole pärjääminen. Suorituminen. Selvityminen. Elämän tarkoitus on Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Yksilönä. Ihmisenä. Omanlaisenaan.
Voimaa on antaa toiselle mahdollisuus olla vilpitön. Mutta jos toinen jääkauden lailla haluaa ylikäydä, kannattaa nöyrästi mennä toiseen tilaan ja sulkea ovi. Joskus lopullisestikkin. Se ei ole pakenemista. Se on eteenpäin menoa. Elämän vehreyden sallimista.
Ei ole kahta oikeaa eikä kahta väärää. On näkemyksiä jotka jaettuna voivat rakentaa kolmannen.
Meistä vahvimmat eivät ole hallitsijoita.
Armaat rakkaat ystävät. Olkoon alkanut vuosi teille armelias, avoin, vilpitön ja rakkaudellinen 
<3
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti