Tuomitsija

Miten sinulla minua on oikeus tuomita?
Minua, sinulle täysin tuntematonta.
Minua, sinua kohti sormeanikaan koskaan nostamatonta.
Mistä sait idean selkääni puukottaa.
Mistä kumpusi ajatus lietettä oman mielesi tuottamaa,
syykseni osoittaa.
Mitä sait sä siitä että muita sait aatteesi ostamaan,
vihaavia päitä minua kohtaan nostamaan.
Onko mielesi hyvä nyt, nautintosi täyttynyt?

Mitä teit sä silloin kun,
minä aikaani uhrasin vuoksi kuolemaantuomitun.
Missä sydämesi oli silloin kun, minä vuoksi sorretun,
palan sielustani jälleen annoin.
Kelle voimaasi sä silloin jaoit kun,
minä omastani avuksi toisen luovuin.

Sä mietitkö miten suuria joku tekeekään,
ilman että kirjoihin kunnian nimeään pyrkii tyrkyttämään.
Sä mietitkö miten monta tuomitsit juuri yksin ja avutta jäämään.
Sä näitkö että auttavaa kättä juuri puskasta purit,
vaiko sinua paremmin, koirakin sen ymmärsi.

Ymmärsitkö ensinkään että mitä joku viisas sinussa näkeekään.
Käsitätkö ettei kaunista nyt sinun päätäsi glooria
joka synytetty on paskamyrskyä nostattamalla.
Kauneuttasi juuri itse arpeutit. Oman empatiasi mustamaalasit.

Sivistyksestä sydämen, ei kerro tapasi halveksia ihmistä tuntematonta. Itsekeskeisyydestä kylläkin,
sait tähtiä monta.

Mä sinut nyt tuomitsenko?.
Ei, minulla ei siihen ei riitä voima eikä valta.
Sen joku muu kyllä tekee,
luotan täysin voimaan nimeltä Karma.
Mutta sinulle tahtoisin kyllä muistoksi minusta sanoa :
Valheellisilla tarinoilla,
ei koskaan ole onnellista loppua.

(c) Riimikati